Pyhän Franciscuksen jalanjäljissä – Papit muistisairaiden ihmisten uskonnollisuuden tukena hoivakodeissa

Muistisairaudet yleistyvät Suomessa väestön ikääntyessä. Hoivakotien asukkaista jo nyt valtaosalla on diagnostisoitu muistisairaus. Perustuslaki takaa kaikille oikeuden ilmaista ja harjoittaa omaa uskontoaan, mutta miten oikeus taataan silloin, kun ihminen ei sairautensa vuoksi edes muista aina olevansa uskossa? Artikkelissa tutkin, millaisin keinoin evankelis-luterilaisen kirkon papit tukevat vaikeasti muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta hoivakodeissa. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä papin teemahaastattelusta. Olen analysoinut aineistoa sekä aineistolähtöisen että teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä toimii vammaisuuden teologia. Tulosten mukaan muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta tuetaan mahdollistamalla kirkollisiin tilaisuuksiin osallistuminen erityisesti hartauksissa ja tarjoamalla mahdollisuuksia henkilökohtaisiin kohtaamisiin papin kanssa. Muistisairaiden uskonnollisuuden tukemisessa pappeja auttaa sukupolvitaju eli ymmärrys parhaillaan hoivakodeissa asuvien ihmisten sukupolvikokemuksista. Papin näkyvillä ja saatavilla oleminen hoivakodissa on myös tärkeä työkalu muistisairaiden asukkaiden uskonnollisuuden tukemisessa. Artikkeli osoittaa, että uskonnollisuutta voidaan tukea vielä silloinkin, kun ihminen on muistisairautensa vuoksi jo sanallisen kommunikaation ulottumattomissa.

”Sama porukka tapaa toisiaan hirvijahdissa.” – Yritysjohtajat ortodoksista kulttuuriperinnettä tukemassa

Tutkimus tarkastelee suomalaisen yritysmaailman johtajien antamia merkityksiä toiminnalleen ortodoksista kulttuuria tukevassa Valamo-säätiössä, joka toimii likellä Suomen ortodoksista kirkkoa. Tutkimuksen pääaineistoon haastateltiin kymmentä liike-elämän johtajaa ja viittä kulttuurielämän johtajaa ja vaikuttajaa. Tukiaineistona toimii säätiön dokumenteista tehdyt muistiinpanot. Systemaattisen teema-analyysin keinoin analysoitiin aineistossa esiin tulevia tutkittavien asenteita ja merkityksellistämisen tapoja. Näitä merkityksiä löydettiin muun muassa suomalaisuudesta ja karjalaisuudesta, jolloin ortodoksisuus linkittyi kansallistunteeseen, sekä toisaalta monikulttuurisuudesta. Osalle keskeinen merkitys syntyi hengellisyydestä ja henkisyydestä, toisten nähdessä vähemmistöuskonnon tukemisen verkostoitumismahdollisuutena tai strategisena toimintana. Näitä merkityskenttiä tarkasteltiin sekularisaation, uushenkisyyden, nationalismin ja altruismin valossa, sitoen ne uskonnon- ja hyväntekeväisyystutkimuksen keskusteluihin. Merkityksenantojen kattavaksi teemaksi nousi kansallistunne, joka jäsensi merkityskentistä etenkin suomalaisuutta ja Karjalaa, mutta osin myös monikulttuurisuudessa ja hengellisyydessä ilmeni kansallistunteen ulottuvuuksia. Kansallistunnetta korostavista merkityskentistä poiketen verkostoitumisen, brändäyksen ja bisnesmahdollisuuksien merkityskentät nousivat strategisesta ajattelusta, jossa pyrittiin hyvään lopputulokseen ortodoksisen kirkon ja/tai oman (yrityksen) kannalta. Osa merkityksistä oli siten henkilökohtaisia, osa rakenteellisempia.

”Meneekö kirkko rikki?” Pappien näkemykset samaa sukupuolta olevien kirkollisen avioliittoon vihkimisen seurauksista

Samaa sukupuolta olevien avioliitosta on muodostunut 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten näkyvin keskustelunaihe Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Avioliittolain muututtua vuonna 2017 kirkollinen vihkimiskäytäntö ei muuttunut, vaikka kirkkoon kohdistui kova paine arvioida avioliittokäsitystä uudelleen. Tässä artikkelissa tarkastelen, millaisia seurauksia samaa sukupuolta olevien kirkollisella avioliittoon vihkimisellä pappien mukaan olisi. Tutkimusaineisto koostuu 506 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin vastauksista sähköiseen kyselylomakkeeseen. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että pappien esittämät seuraukset ovat jaettavissa neljään teemaan: 1) Kirkko osana suomalaista yhteiskuntaa, 2) Kirkon sisäinen pirstaloituminen, 3) Kristillisten arvojen vahvistuminen ja murentuminen sekä 4) Toisia kunnioittava vai syrjivä tulevaisuus?

Uteliaisuus antiikin ja keskiajan teologiassa – hyve vai pahe?

Tässä artikkelissa analysoin uteliaisuuden käsitettä erityisesti antiikin ja keskiajan läntisessä intellektuaalisessa historiassa. Aineistona on käytetty valikoimaa antiikin ja keskiajan filosofista ja teologista kirjallisuutta. Analyysissäni hyödynnän historiallisia ja filosofisia metodeja. Tutkimuksessani osoitan, miten antiikin ja keskiajan uteliaisuuden perusmerkitykset ja käyttötavat poikkeavat monin tavoin nykyisistä käsityksistä. Toisin kuin nykyään, sekä antiikissa että keskiajalla uteliaisuus luettiin paheisiin ja sitä käsiteltiin osana hyveteoreettista kysymyksenasettelua. Tutkimukseni tavoitteena on tuoda esiin uteliaisuuden linkittyminen oman aikansa filosofisiin ja teologisiin teemoihin sekä osoittaa, miten moni-ilmeisesti ja joustavasti uteliaisuuden toiminnan syyt ja seuraukset osana ihmisen ajattelua ja toimintaa ymmärrettiin. Samalla myös haastan lukijoita arvioimaan ja analysoimaan sitä, miten nykyaikana käsitetään uteliaisuuden merkitys ja tehtävät yksilön ja yhteisön toiminnassa

Arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuus ja kohtuuttomuus runsauden yhteiskunnassa elävien ihmisten ruokapuheessa

Kysymys kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta on puhuttanut ihmiskuntaa läpi historian. Tässä tutkimuksessa tarkastelen, millaisena kohtuullisuus näyttäytyy nykyaikana runsauden yhteiskunnassa elävien, tavallisten ihmisten ruokapuheessa. Tutkimuksen aineiston muodostavat Kanadassa ja Suomessa toteutetut yksilö- ja ryhmähaastattelut, joihin osallistui yhteensä 42 henkilöä. Tutkimuksen kumpikin kohdemaa on hyvinvoiva länsimainen kulutusyhteiskunta, jossa ruoan runsauden kysymysten voidaan nähdä kehystävän ihmisten elämää. Analyysin perusteella kohtuullisen ja kohtuuttoman ruoankulutuksen problematiikka paikantuu erityisesti terveyden, tarpeiden ja ruumiin koon kysymyksiin. Ympäristöön ja laajempaan yhteiskuntavastuuseen liittyvät kysymykset jäävät kohtuullisuudesta keskusteltaessa toissijaiseen rooliin. Analyysissä kohtuullisuuden keskeisiksi ulottuvuuksiksi nousivat järkeily, tasapainoilu ja opettelu sekä tolkullisuus ja armollisuus. Kohtuullisuuden tarkastelu paljastaa yhteiskunnassa vallitsevan hyvän ihmisen ideaalin: ihanneyksilö on rationaalinen, oppiva ja joustava, mutta myös kohtuullisuuden vaateissaan kohtuullinen ja itselleen ja muille armollinen. Tulokset osoittavat, että ruoankulutuksen kontekstissa kohtuullisuus on yhä laadullinen määrämitta, jonka avulla ihmiset navigoivat, selvittelevät ja suhteuttavat itseään kysymykseen siitä mikä on tarpeeksi, sopivaa tai järkevää. Terveyteen ja ruumiiseen liittyvänä määreenä kohtuullisuus kytkeytyy erityisesti ruoan paljouteen ja runsauden kanssa elämisen problematiikkaan yksilöllisellä ja lähipiirin tasolla. Kohtuullisen ruoankulutuksen ideaalit normalisoivat ajatusta kontrolliin kykenevästä ja halujansa hallitsevasta kuluttajakansalaisesta. Nyky-yhteiskunnassa tavoitteena on erityisesti yksilön terveys ja ruumiin koko. Kohtuullisuuden tarkastelu paljastaa yhteiskunnassa vallitsevia ristiriitoja ja jännitteitä koskien eettisiä kulutusvalintoja ja nautinnon ja tarpeen välisiä suhteita

Varhaisia juutalaisia käsityksiä hyveestä

Tämä artikkeli tarkastelee varhaisten juutalaisten kirjoittajien käsityksiä hyveistä ja paheista. Selvitämme, miten juutalaiset lähteet voivat laajentaa käsitystä antiikin hyveajattelusta. Hellenistiseltä ja varhaiselta roomalaiskaudelta tuleva lähdeaineisto on monitahoista: se on peräisin eri puolilta itäisen Välimeren seutua ja kirjoitettu hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Esitämme, että vaikka seemiläisillä kielillä kirjoittaneilla juutalaisilla ei ole kattokäsitettä ”hyve”, he kehottavat vastaanottajiaan tavoittelemaan yksittäisiä hyveitä, joista erityisesti ”totuudellisuus” näyttäytyy perustavanlaatuisena hyveenä. Vastaavasti ”vääryys” näyttäytyy perustavanlaatuisena paheena. Kaiken kaikkiaan seemiläisistä teksteistä heijastuva etiikka painottaa jumalallisena pidetyn järjestyksen vaalimista ja yhteisöllisyyttä. Kreikankieliset juutalaiset luonnollisesti omaksuivat kreikan kielen aretē-käsitteen kuvaamaan yksilön ja yhteisön tavoiteltavia piirteitä. Tutkimissamme lähteissä hyve esiintyy useassa kontekstissa, joista tarkastelemme tässä artikkelissa hyveeseen kasvamisen teemaa eri näkökulmista: prosessin elinikäisyys, sen suhde paideian käsitteeseen ja yksittäisiin hyveisiin sekä hyveiden keskinäinen hierarkia. Erityisesti seemiläiselle aineistolle ominainen painotus on moraalin ja kultin alueiden limittyminen toisiinsa tekstien korostaessa Toora-perustaisia puhtautta, pyhyyttä ja pappeutta rinta rinnan eettisten ihanteiden kanssa. Kreikankielisessä aineistossa on lisäksi merkillepantavaa, miten kirjoittajat hyödyntävät kreikkalaista hyvekäsitteistöä (monesti eksplisiittisesti) kreikkalaisia vastustajiaan vastaan.