Kukkaa, amfea, subua ja essoja

Tässä artikkelissa tarkastellaan huumausaineiden nimityksiä Tor-verkossa toimineen Torilauta-huumekauppasivuston keskusteluissa. Tutkimuksessa esitellään, mitkä ovat eri huumausaineiden yleisimmät nimitykset, miten nämä tiedot suhteutuvat aiempiin tutkimuksiin, ja millaisia tendenssejä huumeslangissa on tulosten perusteella nähtävissä. Analyysin pääpaino on slanginimityksissä, mutta myös yleiskieliset nimitykset otetaan huomioon. Tutkimusaineisto koostuu 3 000 viestistä, jotka ovat pääosin huumeiden myynti-ilmoituksia. Huumesanasto on monipuolista: aineistossa esiintyy 91 yleiskielistä ja 204 slanginimitystä huumausaineille. Laittomasti valmistetuista huumausaineista käytetään pääosin slanginimityksiä, joista yleisimpiä ovat kukka, budi ja poltto (kannabis), amfe (amfetamiini), meta (metamfetamiini), esso (ekstaasi) ja kola (kokaiini). Lääkevalmisteista puhutaan enimmäkseen niiden tuotenimillä (esim. Subutex, Diapam), mutta yleisimmät niistä ovat saaneet myös vakiintuneita slanginimityksiä (subu, pami). Enemmistö slanginimityksistä pohjautuu äänteelliseen samankaltaisuuteen alkuperäisen kielenaineksen kanssa, mutta myös semanttisesti motivoituneet, huumausaineiden ominaisuuksiin perustuvat nimitykset ovat yleisiä. Kaikkiaan aineiston antama kuva huumesanastosta eroaa selvästi aiempien tutkimusten tiedoista, mitä selittävät muutokset niin huumausaineiden tarjonnassa kuin kielellisessä muodissa.

"Enda gången man hör eller pratar finska så är i skolan"

Tässä artikkelissa käsitellään Pohjanmaan ruotsinkielisten opiskelijoiden suomen kieltä ja sen läsnäoloa heidän ruotsinkielisessä arjessaan. Artikkelissa keskitytään tarkastelemaan Kristiinankaupungin ja Närpiön alueen 18−20-vuotiaiden ruotsinkielisten lukiolaisten kokemuksia ja käsityksiä suomen kielen puhumisesta, käytöstä ja oppimisesta. Tutkimusaineisto koostuu 62 lukion kolmasluokkalaisten teemakirjoituksesta, jotka on analysoitu kulttuurianalyyttisesti. Lähes kaikkien näiden opiskelijoiden äidinkieli on ruotsi ja perhetausta ruotsinkielinen. Artikkelissa kysytään, keiden kanssa ja missä yhteyksissä suomen kieli on läsnä opiskelijoiden arjessa, ja miten tämä näkyy heidän suomen kielen käytössä ja osaamisessa? Millaisia kokemuksia ja käsityksiä opiskelijoilla on suomen kielestä ja sen oppimisesta?. Teoreettisena kehyksenä käytetään identiteetti käsitettä. Keskeinen havainto on, että suomi on monelle opiskelijalle vieras ja etäinen kieli. Opiskelijoilla on ollut erittäin vähän tai ei juuri ollenkaan käytännön kokemuksia suomen kielestä ja sen puhumisesta. Suurimman osan perhe- ja lähipiiri ovat kokonaan ruotsinkielisiä, eikä heillä ole kontakteja suomenkielisiin. Vapaa-aikana suomen kieltä käytetään harvoin. Tällöin se on rajoittunut lähinnä yksittäisiin ja harvoihin asiakaspalvelu- ja ostostilanteisiin Pohjanmaan ulkopuolella. Lisäksi suomenkielisen median käyttö on erittäin vähäistä. Monelle opiskelijalle ainoa kontakti suomen kieleen on koulussa, suomen kielen tunnilla. Aineistosta on tulkittavissa, että opiskelijoilla ei ole riittäviä valmiuksia puhua suomea. Monet opiskelijat arvioivat oman suomen kielen taitonsa heikoiksi, erityisesti suullisen kielen taidot. Opiskelijoista tuntuu, etteivät he osaa puhua suomea, vaikka ovat opiskelleet sitä vuosia. Monien mielestä koulussa suomen kielen opetus on liian kielioppipainotteista. Suomen kieli koetaankin haastavaksi ja vaikeaksi oppia. Aineistosta välittyi kuitenkin kuva, että etenkin suullisen suomen kielen taidolla on merkitystä tutkittaville. Pieni osa opiskelijoista puhuu suomea perhepiirissään. Tälle joukolle suomen kieli on ollut vahvasti mukana heidän arkielämässään ruotsin rinnalla. Lisäksi osa opiskelijoista on saanut kokemuksia suomen kielen puhumisesta harrastustensa sekä töidensä kautta, jonka he ovat kokeneet myönteiseksi ja hyödylliseksi asiaksi. Monilla onkin suunnitelmissa parantaa suomen kielen taitojaan lukion jälkeen, koska kieli nähdään kommunikaation ja oman tulevaisuuden kannalta tärkeänä taitona osana. Monet opiskelijat kokivat suomen kielen taitonsa puutteellisiksi. Kielitaidottomuus saattaa aiheuttaa epävarmuuden tunteita ja haastavia tilanteita omaa tulevaisuutta suunniteltaessa. Koska koulun ulkopuolella tarvitaan puhuttua arkikieltä, pitäisi siihen kiinnittää enemmän huomiota myös koulujen kieltenopetuksessa. Kielten opetus tulisikin nähdä yhteisöllisenä toimintana, jossa kieli opittaisiin vuorovaikutuksen ja osallisuuden kautta monikielisissä tilanteissa, vaikka esimerkiksi ruotsin- ja suomenkielisten koulujen välillä järjestettävien kurssien ja tapaamisten kautta. Opiskelijoiden omien kokemusten ja näkemysten huomioiminen auttaa ymmärtämään niitä toiveita ja arvostuksia, joita he liittävät suomen oppimiseen.

Tavan tauno uunoilee urpokaupungissa

Artikkelissa tarkastellaan kolmea arkikielessä ’tyhmää’ merkitsevää appellatiivistunutta ilmausta, uunoa, taunoa ja urpoa. Tutkimuksessa selvitetään, mitä sanat arkisessa nykykielessä tarkoittavat, millaisessa kontekstissa niitä käytetään ja miten niiden käyttö jakautuu suhteessa vuorovaikutuksen osapuoliin. Aineisto on peräisin Suomi24-korpuksesta, ja ilmauksia luokitellaan niiden merkityksen, käytön ja rakenteen perusteella. Analyysi on pääosin laadullista. Tutkimuksessa tarkastellaan myös ilmausten taustalla olevia etunimiä ja niiden suosiota. Artikkelista selviää, että Uunon, Taunon ja Urpon suosio etunimenä on laskenut joko jo ennen niiden appellatiivistumista pejoratiiviseen merkitykseen tai heti appellatiivistumisen jälkeen. Lisäksi artikkelissa pohditaan tarkasteltavien nimien appellatiivistumisen taustaa. Analyysi osoittaa, että kaikkia kolmea sanaa käytetään yleisimmin ’tyhmän’ merkityksessä, mutta kullakin on myös omat käyttöalansa ja viittauskohteensa. Tauno merkitsee selvästi muita tutkittuja ilmauksia useammin ’tavallista ihmistä’. Uunolle muita ilmauksia tyypillisempää on se, että kirjoittaja viittaa sillä itseensä. Urpolla taas tarkoitetaan tavallisesti joko ’tyhmää’ geneerisesti tai viitataan keskustelukumppanin tyhmyyteen. Yhdyssanoja ja johdoksia muodostettaessa ilmaukset toimivat keskenään eri tavalla. Kaikki kolme ilmausta esiintyvät yleisimmin perussanana, mutta uunosta on muodostettu muita huomattavasti useammin johdoksia, ja yhdyssanan osanakin se on yleisempi kuin tauno ja urpo.

Parhaillaan mutta myöhemmin. Olla V-mAssA -rakenne ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa

Olla V-mAssA on monikäyttöinen rakenne, jolla voidaan ilmaista muun muassa progressiivisuutta. Rakenteella voidaan ilmaista myös ennakointia ja intentioita, mitä ei vielä tähän mennessä ole tutkittu itsenäisenä tutkimusaiheenaan. Tässä artikkelissa tarkastellaan olla V-mAssA -rakenteen käyttöä nimenomaan ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa. Tutkimuksen aineisto on kerätty Suomi24-korpuksesta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on konstruktiokielioppi. Kun olla V-mAssA -rakennetta käytetään ilmaisuissa, joissa ennakoidaan tulevia tapahtumia tai tuodaan esille omia tai toisten intentioita, rakenne esiintyy usein rajattuutta ilmaisevien aspektielementtien yhteydessä. Esimerkiksi ilmaus Itekkii oon ostamas varmaan aprilia sx:n sisältää rajattuutta ilmaisevan verbin ostaa sekä rajattuutta osoittavan totaaliobjektin. Aineistossa ennakointia tai intentioita ilmaiseva olla V-mAssA voi kuitenkin saada myös partitiiviobjektin: Olen ostamassa uutta puhelinta. Ilman kontekstia partitiiviobjektillinen ilmaus on temporaalisesti moniselitteinen, sillä sekä parhaillaan tapahtumisen että myöhemmin tapahtumisen tulkinta ovat sille mahdollisia. Tutkimus osoittaa, että partitiiviobjektin valinta olla V-mAssA -rakenteen yhteydessä kytkeytyy usein verbisemantiikkaan sekä siihen, että rakenteen kuvaamat tapahtumat ovat rajoiltaan sumeita. Nykyhetki ja tuleva hetki näyttäytyvät osin limittäisinä. Esimerkiksi ostamisen voi hahmottaa monisisältöisenä ja monivaiheisena prosessina, joka on suunnittelun tasolla käynnissä puhehetkellä, vaikka toteutuukin kokonaisuudessaan vasta tulevaisuudessa. Aspektin ohella artikkelissa käsitellään myös muita piirteitä, joita olla V-mAssA -rakenteen käyttöön ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa liittyy. Tarkastelussa on esimerkiksi se, miten subjektin persoona vaikuttaa ilmaisun merkitykseen joko ennakoinnin tai intention ilmauksena. Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, voiko rakenteella ilmaista tulevaa menneessä ja millaisia sävyjä rakenteen käyttö saa negaation yhteydessä.

Antiikin tekstien varhaisten suomennosten kontekstipiirteitä

Kreikan- ja latinankielisen kirjallisuuden suomentamisen varhaisvaiheet asettuvat pääosin samaan aikakauteen kuin muunkin kaunokirjallisen suomennostoiminnan alku, 1800-luvun alkupuolelle. Suomentaminen oli aluksi hajanaista kahdellakin tapaa. Suomennosten julkaisukonteksteja oli useita erityyppisiä (sanomalehdet, kokoomateokset, akateemiset opinnäytteet) ja toisekseen, kaikki suomennokset tässä alkuvaiheessa olivat osasuomennoksia; kokonaisia teoksia ei vielä suomen kielelle käännetty. Toisaalta suomennokset tehtiin suoraan alkukielistä, ja tässä näkyykin klassisen sivistyksen arvostus: latinaa ja kreikkaa osattiin toisin kuin monia uusia kieliä; esimerkiksi englannista ja ranskasta suomennokset tehtiin 1800-luvun alkupuolella välikielten – yleensä ruotsin ja joskus myös saksan – kautta. Malleja kääntämiseen ja erityisesti teosvalintoihin kyllä saatettiin ottaa Ruotsista Suomennosten tavoitteina oli kehittää suomen kieltä antiikin kirjallisuuden erityistarpeisiin – erityisesti alkuperäisiin runomittoihin – ja myös tuottaa suomenkielistä lukemistoa. Niitä saatettiin käyttää myös keskustelupuheenvuoroina kielikysymyksessä. Varhaisvaiheissa aktiiviset antiikin kielistä (pääasiassa kreikasta) suomentajat olivat tyypillisesti muutenkin aktiivisia suomen kielen asiamiehiä, kuten K. A. Gottlund, W. S. Schildt, A. W. Ingman ja Elias Lönnrot. Antiikin kirjallisuuden arvostus oli yleiseurooppalaista perua, ja suomentaminen oli siksikin luontevaa ja perusteltua; samalla se toi arvovaltaa suomen kielen käytölle, kun suomennokset nähtiin sivistyksen merkkinä. Suomennetun kirjallisuuden määrä ei kuitenkaan koskaan noussut suureksi; käsittelemällämme ajanjaksolla suomenkielinen lukijakunta oli vielä pieni ja kirjallisuuden painatus ja jakelukin hakivat väyliään. Kiinnostavaa antiikin teosten suomennoksissa on myös vastaanotto. Ajoittain kärkkääksikin yltynyt kiistely sanomalehdissä kertoo varsin erilaisista kielikäsityksistä ja osittain myös arvostuksista: mikä sopii suomalaisille, mikä ei.

Viisinkertainen Kalevala yksissä kansissa – viittausten kerrostuminen romaanissa Väinämöisen vyö

Tarkastelen tässä artikkelissa, millaisin eri tavoin Kalevala-muunnelmaromaani Mikko Karpin Väinämöisen vyö (2007) viittaa kansalliseepos Kalevalaan (1849). Edelleen tarkastelen, kuinka romaanin viittaukset eepokseen kerrostuvat romaanin kerronnan ja tarinamaailman rakenteessa. Karpin romaani toisaalta versioi Kalevalaa hyödyntämällä sen henkilöhahmoja, maailman piirteitä ja juonikulkuja, toisaalta se jatkaa Kalevalan tarinaa. Osoitan, että romaanin viittaukset eepokseen kerrostuvat jopa viidelle erilaiselle rakenteelliselle tasolle kerronnassa ja tarinamaailmassa. Viittaukset ankkuroituvat analyysissani joko muunnelman omaan tai alkuperäiseen versioon Kalevalan maailmasta. Erittelen näitä tasoja, ja osoitan, että kerrostumisella on teoksen kommunikaatiotavoitteen kannalta oleellisia tehtäviä. Tätä moninaista kerrostumisen tapaa Kalevala-muunnelmissa ei ole aiemmin tutkittu, eikä ilmiön erittelemiseksi ole kirjallisuustieteessä olemassa valmista teoreettista työkalua. Esittelen ja hyödynnän artikkelissa uudenlaista teoriasynteesiä. Sen ytimenä on Pekka Tammen (1992) klassisen narratologian teoretisointeihin perustuva Boothin-Chatmanin malli, joka kuvaa kerronnan hierarkkista rakennetta. Osoitan artikkelissa mallin käyttökelpoisuuden yhdistämällä siihen eri aikakausien ja suuntausten käsityksiä tarinamaailmoista, nykyisen retorisen narratologian uudelleenarviointia kerronnan kommunikaatiorakenteesta ja kahden teoksen vuorovaikutuksen kontekstia avaavaa adaptaation teoriaa. Tällä teoriasynteesillä viittausten kerrostumisen kuvaus onnistuu kattavasti. Vaikka todennan artikkelissa viittausten kerrostumisen ilmiön vain yhdessä teoksessa, tuloksilla on soveltamispotentiaalia myös muihin Kalevala-muunnelmiin tai vastaavanlaisiin teoksiin. Lisäksi sovellukseni osoittaa, että Tammen mallin esittämä kerronnan hierarkkinen rakenne on yhä pätevä, ja siihen on mahdollista yhdistää uudempia tai sen kanssa aiemmin yhteen sopimattomana pidettyjä teorioita.