Yhdyskuntasuunnittelu-lehti
Latest Publications


TOTAL DOCUMENTS

97
(FIVE YEARS 60)

H-INDEX

1
(FIVE YEARS 0)

Published By Yhdyskuntasuunnittelu

1459-6806

2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 80-101
Author(s):  
Seija Tuulentie ◽  
Sini Kantola

Artikkelissa tarkastellaan vuorovaikutteisuutta ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksia laaja-alaisen pohjoisen kaupungin maaseutualueiden suunnittelussa. Pohjois-Suomessa kaupunkikeskustojen ulkopuoliset maat ovat usein julkisessa omistuksessa, ja samoja alueita kohtaan kohdistuu monenlaisia maankäytön intressejä. Artikkelissa pohditaan yhtenä mahdollisuutensa osallistavan paikkatietomenetelmän (PPGIS) käyttöä osallistamisen apuna. Artikkeli perustuu rovaniemeläisten viranomaisten, paikallispoliitikkojen ja sidosryhmien edustajien haastatteluihin. Osallistamisen haasteiden nähtiin liittyvän ennen kaikkea heikkoon viestintään, luottamuksen puutteeseen eri osapuolten välillä sekä tiedonkulun ongelmiin. Asenteet karttakyselyitä kohtaan olivat positiiviset, mutta kaikenlaisen osallistavan tiedon hyödyntämistä pidettiin heikkona. Luontoarvojen ja asukkaiden mielipiteiden katsottiin olevan vaarassa jäädä taloudellisten arvojen varjoon.


2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 4-6
Author(s):  
Johanna Lilius

2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 118-122
Author(s):  
Tanja Oksa ◽  
Kaisa Hirvaskoski-Leinonen

Jyväskylässä keskustan kupeessa sijaitseva vanha paperitehdasalue, Kangas, on rakentumassa hyvää vauhtia. Alueesta on nyt rakennettu noin 25 %, ja siitä muovautuu koti niin ihmisille ja yrityksille. Jo nyt Kankaalla ovat nähtävissä uudenlaisia kaupunkisuunnittelun oivalluksia ja yhteistyön muotoja.


2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 58-79
Author(s):  
Markku Norvasuo

Puukerrostalot edustavat julkisuudessa puurakentamisen kärkeä, mutta vain viisitoista vuotta aikaisemmin visioitiin vielä matalan puurakentamisen mahdollisuuksia. Artikkeli käsittelee matalan ja toisaalta korkean, kerrostaloihin perustuvan puurakentamisen edistämisen vaihtelua 1990-luvulta aina 2020-luvun alkuun. Erityisesti selvennetään matalan puurakentamisen suhdetta historialliseen puukaupunkiin sekä tiivis ja matala -nimellä tunnetun kaavoituksen periaatteen vaikutusta. Tarkastelu auttaa ymmärtämään, miksi matala puurakentaminen vaikutti 1990-luvun lopulta noin 2010-luvun alkuun, vaikka taustalla oli pitkäaikainen pyrkimys kehittää puukerrostaloja. Lopuksi pohditaan matalan puurakentamisen myöhempää vaikutusta ja tarkastellaan tapahtuneita muutoksia myös polkuriippuvuuden käsitteen avulla.


2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 9-33
Author(s):  
Mari Jaakonaho

Asemakaavoituksella on tärkeä rooli resurssiviisaan kaupungin rakentumisen ohjaamisessa. Vähäisen tutkimuksenvuoksi sekä asemakaavoituksen sisällön kehittäminen että kaavaohjauksesta käytävä keskustelu ovat pintapuolisia. Tämä tutkimus pohjautuu Vantaalla vuosina 2015–2019 hyväksyttyihin 152 asemakaavaan. Se esittää viisi resurssiviisaan kaupungin aineistolähtöisesti muodostettua ulottuvuutta: nämä ovat materiaalitehokas kaupunki, ilmastonkestäväkaupunki, kestävän liikkumisen kaupunki, terveellinen ja turvallinen kaupunki sekä sosiaalisesti kestävä kaupunki. Tutkimus käsittelee näiden ulottuvuuksien ja niiden eri teemojen esiintymistiheyttä ja sen muutosta tarkastelujaksolla. Lisäksi työ analysoi kaavatyön yhteydessä tehdyn teknisen ilmastovaikutuslaskennan (KEKO) vaikutusta asemakaavojen sisältöön.


2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 34-57
Author(s):  
Hanna Mattila

Tarkastelen tässä artikkelissa maankäytön suunnittelun järjestelmiä Yhdysvalloissa. Keskityn järjestelmien luomiin edellytyksiin kaupunkisuunnittelun strategisuudelle, jota Yhdysvalloissa tukee etenkin jako yleispiirteisen suunnittelunja kaavoituksen (zoning) välillä. Tarkasteluni tarkoituksena on paitsi tarjota uutta tietoa yhdysvaltalaisesta suunnittelustajärjestelmätasolla, myös avata uusia näkymiä suomalaiseen, maankäyttöä ohjaavan lainsäädännön kokonaisuudistuksenkirvoittamaan keskusteluun. Tässä keskustelussa yleispiirteisen suunnittelun strategisuuden vahvistaminen on ollut keskeinen teema, mutta strategisuuden määrittely ja paikantaminen on osoittautunut vaikeaksi ja kiistanalaiseksi oman moniportaisen ja hierarkkisesti tarkentuvan järjestelmämme puitteissa.


2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 123-127
Author(s):  
Timo Takala

2021 ◽  
Vol 59 (2-3) ◽  
pp. 136-139
Author(s):  
Marja Järvelä

Sign in / Sign up

Export Citation Format

Share Document