Työn fyysisen kuormittavuuden yhteys fyysiseen toimintakykyyn alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä

Työn fyysinen kuormittavuus on yhteydessä heikkoon fyysiseen toimintakykyyn keski-iän ylittäneillä työntekijöillä. Fyysisen toimintakyvyn ongelmia esiintyy myös nuoremmilla työntekijöillä, mutta heidän osaltaan työn fyysisen kuormittavuuden ja fyysisen toimintakyvyn yhteyttä ei ole tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten työn fyysinen kuormittavuus on yhteydessä fyysiseen toimintakykyyn 18–39-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2017 vuoden 1978 jälkeen syntyneiltä 18–39-vuotiailta Helsingin kaupungin työntekijöiltä (n=11 459). Tämän tutkimuksen aineisto koostui niistä työntekijöistä, jotka vastasivat kyselyyn sähköisesti tai paperilla (n=5 111), ja joilta oli lisäksi vastaukset kaikkiin tämän tutkimuksen aihepiiriin kuuluviin kysymyksiin (n=4584, 40 % kutsutuista). Fyysistä toimintakykyä selvitettiin SF-36-kyselyllä, ja fyysisesti heikentyneeksi toimintakyvyksi määritettiin fyysisen toimintakyky pisteytyksen (PCS 1–100) alin neljännes (PCS ≤ 48,80). Työn fyysistä kuormittavuutta selvitettiin moniosaisella kysymyksellä työhön ja työympäristöön liittyvien tekijöiden esiintyvyydestä ja niiden aiheuttaman koetun haitan määrästä. Kuormituspisteet jaettiin kolmanneksiin. Työn fyysisen kuormittavuuden ja fyysisen toimintakyvyn välistä yhteyttä tarkasteltiin logistisella regressioanalyysillä. Analyyseissä huomioitiin mahdollisina sekoittavina tekijöinä ikä, koulutustaso, siviilisääty, korkea painoindeksi, toistuvat uniongelmat, tupakkatuotteiden käyttäminen, humalahakuinen juominen, vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus sekä hedelmien, marjojen ja vihannesten päivittäiskäyttö. Heikko fyysinen toimintakyky oli yleisempää niillä, joiden työ oli fyysisesti jonkin verran (OR 1,70, 95 % luottamusväli [1,43-2,00]) tai erittäin kuormittavaa (OR 3,56 [2,70-4,70]) verrattuna ei kovin kuormittavaan työhön. Muista tutkituista tekijöistä toistuvat uniongelmat (OR 1,90 [1,67-2,22]), lihavuus (OR 1,89 [1,56-2,30]) ja matala koulutustaso (OR 1,37 [1,10-1,71]) olivat yhteydessä heikkoon fyysiseen toimintakykyyn. Työn fyysisellä kuormittavuudella saattaa olla merkitystä fyysisen toimintakyvyn kannalta jo nuorella aikuisiällä. Syy-seuraussuhteen selvittämiseksi tarvitaan kuitenkin pitkittäistutkimuksia. Lisäksi interventiotutkimuksilla voitaisiin osoittaa, missä määrin fyysiseen toimintakykyyn voidaan vaikuttaa työn fyysistä kuormittavuutta muokkaamalla.

Askeleita kohti lapsiin kohdistuvan väkivallan riskiarvioinnin työkalua – kartoittava katsaus lapsiin kohdistuvan väkivallan riskitekijöistä

Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa jäsenvaltioita suojelemaan lasta kaikelta väkivallalta. Suojelutoimien onnistuminen edellyttää tehokkaita menetelmiä lapsen kokonaistilanteen arvioimiseksi. LASTA- yhteistyömalli luotiin 2014–2016 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella vastaamaan monialaista ja poikkihallinnollista yhteistyötä edellyttävään pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyn selvittämiseen niissä tilanteissa, joissa poliisi on jo aloittanut esitutkinnan. LASTA -taustatietolomake on osa LASTA -yhteistyömallia. Tässä katsauksessa kuvataan ensinnäkin lapsiin kohdistuviin väkivaltaepäilyihin liittyvän riski[1]arvioinnin tämänhetkistä tilannetta tuoreimman tutkimustiedon valossa. Toiseksi, katsauksessa kuvataan LASTA -taustatietolomakkeen kehittämisprosessia ja erityisesti sen pohjana ollutta kartoittavaa kirjallisuuskatsausta tuloksineen. LASTA -lomake kehitettiin ja suunniteltiin monialaisena yhteistyönä. Tässä katsauksessa kuvattu LASTA -lomake sijoittuu toimintatavaltaan lähelle strukturoituja kliinisen riskiarvioinnin välineitä, joissa riskiarviointi tehdään käymällä järjestelmällisesti läpi tutkimuskirjallisuuden merkitseviksi osoittamat riskitekijät. LASTA -lomake koostuu rikosepäilyyn liittyvien perustietojen sekä terveydenhuollon ja lastensuojelun perustietojen osioista. Lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat seurausta monenlaisista tekijöistä, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Mitä enemmän riskitekijöitä lapsella ja/tai perheellä on ympärillään, sitä herkemmin lapsi altistuu väkivallalle. LASTA -lomake on yksi tapa jakaa tietoa viranomaisten kesken. LASTA -lomake ja siihen liittyvä toimintamalli vaativat kuitenkin lisätutkimusta. Lomakkeen aineisto vaatii analyysin lomakkeeseen sisällytettyjen riskitekijöiden toimivuudesta ja käytettävyydestä monialaisen yhteistyön osana. Vain tutkimusnäytön perusteella on mahdollista arvioida, voiko LASTA -lomake monialaisine yhteis[1]työmalleineen vähentää toistuvia lapsiin kohdistuvia väkivaltaepäilyjä tai viranomaisprosesseja. Tähänastisen kokemuksen perusteella LASTA -lomake ja lisääntynyt viranomaisyhteistyö auttaa kohdentamaan rajalliset resurssit oikein.

Onko sektorilla väliä? Julkisen sektorin ja kolmannen sektorin toimijoiden ylläpitämien matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen keskinäiset erot ja yhtäläisyydet

Tutkimuksen lähtökohdat: Artikkelissa käsittelemme julkisen ja kolmannen sektorin organisaatioiden ylläpitämiä, kaikille avoimia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, joiden tavoitteena on muiden muassa haavoittuvassa asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden tukeminen ja edistäminen. Kohtaamispaikkatoimintaa ylläpitävät monet eri lähtökohdista toimivat tahot, mutta toimintakenttää koskeva tutkimus on hyvin vähäistä. Kysymme, millä tavoin kohtaamispaikat ilmentävät omien sektoriensa piirteitä ja millä tavoin eri sektoreille yhteisiä kohtaamispaikkatoiminnan kentän käytäntöjä. Tarkastelemme näitä eroja ja yhtäläisyyksiä yhdessä suuressa suomalaiskaupungissa hyödyntäen hybridisaation teoreettista näkökulmaa. Menetelmät: Tutkimus perustuu julkisen ja kolmannen sektorin matalan kynnyksen kohtaamispaikojen työntekijöille tehtyyn kyselyyn (N=53, vastausprosentti 77 %). Kuvaamme vastausten jakaumia soveltuvilla sijaintia ja hajontaa kuvaavilla tunnusluvuilla. Sektoreiden välisiä ja kolmannen sektorin sisäisiä eroja tarkastelemme soveltuvilla epäparametrisilla menetelmillä. Tulokset ja päätelmät: Eri sektoreiden kohtaamispaikat erosivat toisistaan useiden hybridiorganisaatioteorian määrittelemien sektorikohtaisten ydinelementtien osalta. Omistajuus, taloudelliset resurssit ja toiminnalliset prioriteetit erottivat eri sektoreiden kohtaamispaikkoja toisistaan eniten. Toisaalta myös hybridisaatioksi tulkittavia yhtäläisyyksiä eri sektoreita edustavien paikkojen välillä löytyi. Päätösvallan ja inhimillisten resurssien suhteen erot olivat pieniä tai vaikeasti tulkittavia. Tuloksemme osoittavat, että kumpikin sektori voi omaksua piirteitä toisiltaan. Lisäksi tuloksissamme on nähtävissä kolmannen sektorin sisäistä erilaisuutta; paikat jakautuivat työntekijävaltaisempiin ja resursseiltaan turvatumpiin (eli julkista sektoria näiltä osin muistuttaviin) kolmannen sektorin kohtaamispaikkoihin sekä perinteisempiin, jäsenlähtöisiin oma-aputoimijoihin, jotka taas kokevat resurssinsa heikommiksi.

Tyypin 2 diabetesta sairastavien kokemukset vuorovaikutuksen merkityksestä omahoitoon kytkeytyvässä yhteistyössä

Onnistunut omahoito edellyttää terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvaa toimivaa yhteistyötä. Omahoidon, yhteistyön ja vuorovaikutuksen välisiä suhteita sekä vuorovaikutuksen merkitystä yhteistyön toteutumisen kannalta on kuitenkin tarkasteltu tutkimuksissa vasta rajallisesti tyypin 2 diabeteksen hoidon kontekstissa. Tämän viestintätieteellisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata tyypin 2 diabeetikoiden kokemuksia siitä, miten terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välinen vuorovaikutus edistää ja estää omahoitoon kytkeytyvää yhteistyötä. Tutkimuksessa tarkasteltiin diabeetikoiden (N=41) kokemuksia lääkärien ja hoitajien kanssa tapahtuneista yksittäisistä hoidonohjauskeskusteluista (N=63), joiden koettiin edistäneen tai estäneen omahoitoa. Tutkimusaineisto kerättiin avoimella kyselyllä ja teemahaastattelumenetelmällä vuosina 2014–2015. Tutkimusaineistot yhdistettiin analyysivaiheessa ja ne analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tekemisessä sovellettiin merkityksellisten tapahtumien tekniikkaa. Tulokset osoittivat, että vuorovaikutus edisti ja esti omahoitoon kytkeytyvän yhteistyön tekemistä erityisesti kolmella osa-alueella, jotka olivat tiedon jakaminen, sosiaalisen tuen osoittaminen ja saaminen sekä yhteistyöroolien määritteleminen. Vuorovaikutuksella oli merkitystä yhteistyön osa-alueiden kautta sekä omahoidon suunnittelemiseen että omahoidon toteuttamiseen. Keskeistä vuorovaikutuksen edistävän ja estävän merkityksen kannalta oli, onnistuivatko ammattilainen ja diabeetikko rakentamaan hoidonohjauskeskusteluissa yhteisen vuorovaikutustyylin. Tuloksia voidaan hyödyntää diabeteksen hoidonohjauksen laatukriteereiden päivittämisessä ja tätä kautta omahoitoon kytkeytyvän yhteistyön arvioimisessa ja kehittämisessä.

Väestötasoisen terveyden edistämisen intervention suunnittelu ja käynnistäminen vaatii aikaa, seurantaa ja arviointia

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoitti vuosina 2017–2018 terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ja terveyserojen kaventamisen kärkihankkeen osana VESOTE-hanketta, jonka tavoitteena oli levittää joukko näyttöön perustuvia elintapaohjauksen hyviä käytäntöjä tai toimintamalleja. Tutkimuksen tarkoitus on analysoida VESOTE -kärkihankkeen kautta väestötasoisen terveyden edistämisen intervention käynnistymistä ja jalkauttamista 11 sairaanhoitopiirin alueelle. Analyysin tavoitteena on identifioida tekijöitä, jotka tulee ottaa huomioon, kun tulevaisuudessa käynnistetään laajoja terveyden edistämisen hankkeita. Analysoitava aineisto koostui hankkeen käynnistämiseen liittyvistä dokumenteista, joita olivat sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeen hankesuunnitelma 2016, sosiaali- ja terveysministeriön hakuilmoitus valtionavustushankkeille 2016 ja UKK-instituutin hankesuunnitelma 2016. Aineistoa täydennettiin ulkopuolisen arvioitsijan loppuraportilla. Tutkimusmenetelmänä käytettiin deduktiivista sisällönanalyysiä, jossa aineistoa analysoitiin valmiin viitekehyksen avulla. Tarkoituksena on ymmärtää ilmiötä ja saada esiin tekijät, joihin kehittämishankkeita käynnistettäessä tulisi kiinnittää huomiota. Tulosten mukaan kehittämishankkeet käynnistetään nopealla aikataululla eikä suunnitteluun jää tarpeeksi aikaa. Hankkeiden toteuttamisajat ovat kestoiltaan lyhyitä. Tämä ei mahdollista seurantaa ja arviointia. Kirjallisuudessa korostetaan onnistuneessa terveyden edistämisen ohjelman implementoinnissa huolellista suunnittelua, viitekehyksen käyttöä, seurantaa ja arviointia. Monitasoisen intervention odotetaan käynnistyvän jo hankkeen alusta lähtien, mutta todellisuudessa mukana olevien tahojen sitouttamiseen tarvitaan aikaa. Tutkimustietoon perustuvan viitekehyksen käyttö suunnittelu[1]vaiheessa ministeriötasolla auttaa hankkeen toimenpiteiden jalkauttamisessa sairaanhoitopiirien alueille. Kärkihanke ajoittui kaatuneen maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaan, jolloin toimenpiteiden juurruttaminen jäi sairaanhoitopiirien vastuulle ilman ministeriön tukea.