Toimijuus ja vuorovaikutusjärjestys amerikkalaisten suomenoppijoiden itsenäisessä kielenkäytössä

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet vastakkainasettelun luokassa ja luokan ulkopuolella tapahtuvassa kielenkäytössä ja oppimisessa. Tässä artikkelissa tarkastelen neljää amerikkalaista suomenoppijaa ja sitä, miten he hakeutuvat aktiivisina toimijoina itsenäisiin suomen kielen käyttötilanteisiin. Artikkelin aineistona on portfoliotehtävä, jossa oppijat ovat dokumentoineet ja reflektoineet itsenäistä, luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvaa kielenkäyttöään. Tarkastelen aineistoa Scollonin ja Scollonin (2004) neksusanalyysia ja van Lierin (2010) ekologista viitekehystä hyödyntäen. Artikkelin analyysimenetelmänä on diskurssianalyysi. Portfolioissa dokumentoidut vuorovaikutustilanteet rakentuivat hierarkkisesti, mikä usein syntyi oppijan pyrkimyksestä saada vuorovaikutuskumppanista ja -tilanteesta maksimaalinen hyöty ja kielellinen altistus. Lisäksi hierarkkisuutta loivat oppijan ja asiantuntevan suomenpuhujan erilaisiksi koetut roolit. Vuorovaikutus rakentuikin usein oppijan aloitteen ja asiantuntevan kielenkäyttäjän vastausten varaan. Tämä artikkeli osoittaa, kuinka suuri merkitys aloitteellisuudella, toimintaympäristöllä ja vuorovaikutuskumppaneilla on vieraan kielen oppijoiden itsenäisessä kielenkäytössä. Tutkimustuloksia voi hyödyntää vieraan kielen pedagogiikan kehittämiseen, jotta se vastaisi paremmin oppijoiden todellisia kielenkäyttötarpeita.

Ikääntyneiden suomenpuhujien semanttinen sanasujuvuus eläinkategoriassa

Tutkimuksessa tarkasteltiin 30 tyypillisesti ikääntyneen 80–92-vuotiaan puhujan suoriutumista semanttisessa sanasujuvuustehtävässä. Heidän tuli luetella minuutin ajan eläimiä tarkoittavia sanoja. Tuotoksesta laskettiin oikein tuotettujen sanojen, klustereiden ja vaihtojen sekä toistojen ja kategorian ulkopuolisten sanojen määrät. Suoritusta tarkasteltiin myös 15 sekunnin aikajaksoissa. Lisäksi tarkasteltiin iän, sukupuolen ja koulutuksen yhteyttä sanasujuvuusmuuttujiin.Tutkittavat tuottivat keskimäärin 18,2 sanaa, joista yli puolet (65 %) ensimmäisen puolen minuutin aikana. Nuoremmattutkittavat (80–84-vuotiaat) tuottivat merkitsevästi enemmän sanoja oikein kuin vanhemmat. Puhujat eivät tuottaneet annetun kategorian ulkopuolisia sanoja. Sanoista muodostui keskimäärin neljä semanttista klusteria, joiden laajuus oli keskimäärin 3,5 sanaa. Toiston osuus sanojen kokonaismäärästä oli keskimäärin 6,5 %. Tutkimuksen perusteella yli 80-vuotiaiden ihmisten semanttisen sanasujuvuuden arvioinnissa huomiota tulisi kiinnittää oikein tuotettujen sanojen määrään, kategorian ulkopuolisiin sanoihin sekä toistojen määrään ja laatuun.

KiddyCAT- ja BigCAT -itsearviointilomakkeiden suomennosten normatiiviset ja psykometriset ominaisuudet

Lasten kommunikointiasenteita arvioivan “Communication Attitude Test for Preschool and Kindergarten Children Who Stutter” (KiddyCAT) ja aikuisten kommunikointiasenteita arvioivan “Communication Attitude Test for Adults” (BigCAT) -testien kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että änkyttävät lapset ja aikuiset suhtautuvat kielteisemmin puhumiseen kuin sujuvasti puhuvat verrokit. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida KiddyCAT-Fin- ja BigCAT-Fin-testien suomennosten pätevyyttä (validiteettia) ja luotettavuutta (reliabiliteettia). Lisäksi tavoitteena oli määritellä kummallekin testille kliinisen käytön tueksi katkaisupistemäärä, jonka ylittävä pistemäärä ilmaisee keskimääräistä kielteisempää kommunikointiasennetta. Tutkimuksessa 86 alle kouluikäistä lasta (joista 41 änkyttävää) täytti KiddyCAT-Fin:n 12 kysymystä sisältävän itsearviointilomakkeen ja 109 aikuista (joista 29 änkyttävää) täytti BigCAT-Fin:n 34 kysymystä sisältävän itsearviointilomakkeen. Itsearviointien kokonaispistemäärien keskiarvot olivat lähellä alkuperäisten englanninkielisten versioiden arvoja. Lisäksi änkyttävien lasten ja aikuisten kommunikointiasenteet olivat merkitsevästi kielteisemmät kuin sujuvasti puhuvien. Kummankin testin sisäinen konsistenssi ja uudelleenmittausreliabiliteetti olivat korkeat. Suomennettujen KiddyCAT:n ja BigCAT:n voidaan todeta erottelevan änkyttävien ihmisten kommunikointiasenteet tehokkaasti sujuvasti puhuvien ihmisten asenteista

Asiantuntijanäkemyksiä älyvaatteesta puhetta tukevan ja korvaavan viestinnän apuvälineenä

Puheen ja kommunikoinnin haasteet koskettavat laajaa joukkoa eri ikäisiä ihmisiä. Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen, eli AAC- keinojen (engl. Augmentative and Alternative Communication), tarkoituksena on mahdollistaa itseilmaisu, kommunikointi ja osallistuminen. Nykyisten AAC-keinojen käyttöön liittyy monenlaisia käytännön haasteita. Näihin haasteisiin voisi vastata vaatteisiin integroitava huomaamaton käyttöliittymä, jossa vaate tunnistaa kehon liikkeitä ja erilaisia kosketuksia vaatteen pinnalla. Tässä tutkimuksessa ideoitiin viidessä monialaisessa työpajassa vastauksia laaja-alaisiin kysymyksiin: ”Ketkä voisivat hyötyä älyvaatteesta?”,“Mihin älyvaatetta voisi käyttää” ja “Miten älyvaatetta voisi käyttää?”.Tässä artikkelissa julkaisemme ne työpajoissa luodut ideat, jotka liittyvät itseilmaisun, kommunikoinnin ja osallistumisen mahdollistamiseen. Tässä tutkimuksessa AAC-keinojen käyttäjäryhminä esiin nousivat henkilöt, joilla on liikuntavamma, kuulo-tai kuulonäkövamma, kehitysvamma tai autismikirjon häiriö sekä lapset, joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Älyvaatteen käyttötarkoituksista nousi esiin kolme selkeää teemaa, jotka olivat avun pyytäminen, kommunikoinnin tukeminen sekä vuorovaikutuksen ja osallistumisen mahdollistaminen. Vaatteeseen integroitua AAC-keinoa voi käyttää esimerkiksi painamalla, pyyhkäisemällä, sivelemällä, taputtamalla tai näpäyttämällä vaatteen pintaa jollakin kehon osalla.

Abessiivin apologia

Suomen kieliopin kuvauksissa on tapana esittää viisitoista nominien sijaa. Niiden olemusta ja tehtäviä on kuvattu paljon, mutta frekvenssiltään vähäisin abessiivi on saanut vain vähän huomiota. Vaikutusvaltaisimmatkin kielen kuvaukset ovat luonnehtineet abessiivia marginaaliseksi, vajaakäyttöiseksi, epäproduktiiviseksi ja syntaksiltaan adverbimaiseksi. Tämä tutkimus haastaa vallitsevat käsitykset abessiivista. Tutkimusmateriaalina ovat laajat kirjoitettua nykysuomea edustavat korpukset, joiden valossa abessiivi paljastuu täysin produktiiviseksi substantiivin taivutuskategoriaksi. Erityistä huomiota saa abessiivilausekkeiden syntaksi, joka osoittaa abessiivilla olevan useimmat substantiiveille ja sijoille tyypilliset ominaisuudet: abessiivimuotoisia substantiiveja voivat määrittää monenlaiset adjektiivit, genetiivit ja relatiivilauseet. Sen sijaan aiemmista väitteistä poiketen abessiiveilla ei voi osoittaa olevan erityisiä ominaisuuksia, joiden perusteella ne olisivat selvästi adverbimaisempia kuin muut sijat.

Kuurojen turvapaikanhakijoiden kielikäsityksien muokkautuminen turvapaikkaprosessin aikana

Tässä artikkelissa tarkastellaan kahden kuuron turvapaikanhakijan, Monan ja Omarin, kielikäsityksiä haastatteluaineiston pohjalta. Artikkelin tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten turvapaikkaprosessin aikaiset kokemukset kielistä ovat muokanneet haastateltavien käsityksiä kielistä ja kielikäytänteistä. Tutkimus perustuu lingvistiseen etnografiaan teoreettisena ja metodologisena lähestymistapana. Aineisto koostuu kolmesta etnografisesta haastattelusta, jotka tehtiin vuosina 2015–2017 vastaanottokeskuksissa ja haastateltavien uudessa kodissa. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksesta selviää, että haastateltavien kielikäsitykset ovat muokkautuneet tilassa, ajassa ja erilaisten arvojärjestelmien ja sosiaalisten käytänteiden, kuten turvapaikkaprosessin, keskellä. Uudet opitut kielet ovat haastateltaville kielellisesti saavutettavampia kuin aiemmat käytetyt kielet ja kielikäytänteet.

Autismikirjon osamäärä (AQ) autismikirjon piirteitä seulomassa: Seulontalomakkeen erottelukyky nuorilla aikuisilla

Autismikirjon piirteet ulottuvat sosiaalisten taitojen, kommunikaation, mielikuvituksen, tarkkaavuuden siirtämisen ja yksityiskohtien huomioimisen alueille. Näillä osa-alueilla esiintyviä piirteitä voidaan seuloa autismikirjon osamäärän (engl. autism spectrum quotient, AQ) avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada suomalaiset viitearvot AQ:lle sekä tarkastella, erotteleeko AQ-lomake suomalaisia autismikirjon nuoria aikuisia oman sukupuolen nuorista aikuisista, joilla ei ole autismikirjon diagnoosia. Lisäksi tarkastellaan ryhmien suoriutumisessa olevia eroja osioittain sekä AQ:n sisäistä yhtenäisyyttä. Tutkimukseen osallistui 52 autismikirjon nuorta aikuista (39 miestä ja 13 naista) sekä 1686 verrokkia (577 miestä ja 1109 naista). Tulokset osoittavat, että autismikirjon henkilöiden pistemäärät nousevat samaa sukupuolta olevien verrokkihenkilöiden pistemääriä korkeammalle. AQ erottelee autismikirjon miehet melko hyvin verrokkimiehistä, mutta autismikirjon naiset vain kohtalaisesti verrokkinaisista. Osioanalyysissä eniten ryhmien välisiä tilastollisesti merkitseviä eroja tuli esille sosiaalisia taitoja ja kommunikaatiota mittaavissa väittämissä.

Miten autismikirjon henkilöt ja verrokit kuvailevat ja esittävät toisen henkilön ajatuksia?

Tarkastelemme referointikeinoja, joita aikuiset autismikirjon henkilöt ja verrokit käyttävät puhuessaan toisen henkilön ajatuksista. Aineisto on kerätty tutkimustilanteessa, jossa tutkittavia pyydetään kertomaan, mitä videolla nähty henkilö voisi ajatella. Tässä tutkimuksessa referointikeinot on luokiteltu kuvaileviksi ja esittäviksi sen mukaan, pysyykö vuoron näkökulma eli deonttinen origo meneillään olevassa puhetilanteessa vai siirtyykö se referoitavaan puhetilanteeseen. Tutkimus osoittaa, että autismikirjon henkilöiden ja verrokkien referointikeinot ovat pääosin samankaltaisia, joskin verrokkiryhmän edustajien vastauksissa on hieman enemmän kuvailua ja autismikirjon henkilöillä esitystä. Kaksi tutkittavaa autismikirjon henkilöä käyttää myös ns. paljaita esityksiä, jotka eivät sisällä lainkaan sellaisia deonttisia markkereita, jotka sitoisivat sanotun meneillä olevaan puhetilanteeseen. Tällainen referointi on suomenkielisessä puheessa melko harvinaista, ja katsomme sen mahdollisesti kuvastavan yksittäisten autismikirjon henkilöiden erilaista tapaa hahmottaa tai käsitellä puhetilanteen osallistumiskehikkoa.

Autismikirjon poikien intonaation käyttö kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa

Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaan liittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan autismikirjon poikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013).

Autismikirjon poikien intonaation käyttö kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa

Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaanliittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan autismikirjonpoikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013).