Rikkaat ja rahattomat -tosi-tv-sarjan köyhyyden ja hyvätuloisuuden ansaitsevuusrepresentaatiot

Artikkelissa tarkastelen Rikkaat ja rahattomat -tosi-tv-ohjelmassa suomalaisesta köyhyydestä ja hyvätuloisuudesta tuotettuja ansaitsevuusrepresentaatioita. Aineistona on kymmenen keväällä 2020 esitettyä jaksoa, joissa eri ääripäisiin tuloryhmiin konstruoidut suomalaisperheet vaihtavat elämäntyylejään ja käytettäviä tulojaan viikon ajaksi. Tässä artikkelissa kysyn: Millä tavoin Rikkaat ja rahattomat -tosi-tv-ohjelmassa representoidaan ansaitsevuutta? Millaisena köyhyydessä elävien ja hyvätuloisten suomalaisten ansaitsevuus sarjassa esitetään? Analyysin tuloksena kiteytän, että sarjassa hyvätuloisten suomalaisten ansaitsevuutta vahvistetaan representoimalla hyvätuloiset kovaan työhön ja vastavuoroisuuden moraaliseen hyveeseen sitoutuneina ihmisinä, kun taas köyhyydessä eläviä suomalaisia representoidaan yritteliäinä ihmisinä tai ihmisinä, joiden köyhyyden taustalla on legitiimi tarve. Luokka- ja tuloerot ovat sarjassa eksplisiittisesti läsnä, mutta eri tuloryhmien samuutta ja yhteisyyttä vahvistamalla niitä myös häivytetään. Suomessa luokkaerojen eksplisiittinen esittely näyttääkin olevan mahdollista representoimalla tuloryhmien ääripäitä ansaitsevina ja keskenään samanlaisina henkilöinä. Tuloerojen tarkastelussa kuitenkin ihanteellistetaan sosiaalisen liikkuvuuden, meritokratian ja kuluttajuuden arvoja, minkä vuoksi hyvätuloiset suomalaiset voivat kohdistaa köyhyydessä eläviin ihmisiin moraalista pedagogiikkaa antamalla köyhyyttä kokeville ohjeita niin sanotusta paremmasta elämästä.

Suomalaisen mediatutkimuksen historiaa 10: Mediavalistuksen esteet 3: tajuntateollisuus

Suomalaisen mediatutkimuksen historiaa -sarjassa esitellään tekijänsä uran tai alan kehityksen kannalta merkille pantavia töitä. Tarkoitus on samalla herättää kiinnostusta kotimaisen tutkimuksen historiaan, jonka kokonaisesitys on edelleen laatimatta. Kaarle Nordenstreng. Tajuntateollisuus: viestintäpolitiikan näköaloja. Helsinki: Weilin+Göös, 1974.

Miten Minä ja Sinä voivat kohdata journalistisissa dialogeissa? Dialogikokeilut haastavat kansalaisjournalismin käsitystä hyvästä keskustelusta

Journalismi on reagoinut yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymiseen luomalla uusia dialogiin perustuvia toimintamalleja. Dialoginen journalismi erottuu tässä tutkimuksessa muista kansalaisjournalismin pohjalta ponnistavista uudistusliikkeistä. Kansalaisjournalismi on pitänyt dialogia esivaiheena punnitsevalle keskustelulle ja demokraattiselle päätöksenteolle. Dialoginen journalismi puolestaan kytkeytyy hetkellisesti irti demokraattisista tavoitteista, kuten deliberaatiosta ja päätöksenteosta, ja suuntaa huomion kokemuspuheen tuottamiseen. Dialoginen journalismi rakentaa eksklusiivisia dialogeja, joiden osallistujat toimitus valitsee. Julkiseen keskusteluun liittyvää puntarointia ja väittelyä lykätään, jotta kaikki valitut osallistujat tulevat kuulluiksi ja erilaiset näkökulmat pääsevät osaksi keskustelua. Artikkelissa tutkitaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin neljää dialogista kokeilua: Helsingin Sanomien Suomi puhuu ja Eurooppa puhuu -juttusarjoja, Kutsu Yle kahville -hanketta, ja dialogijournalismin kokeiluja Yhdysvalloissa Time-lehdessä ja Advance Localin paikallisilla uutissivuilla sekä Fresno Bee -lehdessä. Analyysi osoittaa, että hankkeissa käytetään dialogille tyypillisiä toimintatapoja, kuten turvallisen tilan rakentamista ja ohjausta kokemuspuheeseen, keinoina luoda ymmärrystä erilaisten sosiaalisten todellisuuksien välille. Näitä dialogisia tarpeita selitetään Martin Buberin dialogikäsityksellä. Siinä osallistujat pyrkivät kokemuspuheen kautta ennakkoehdoista vapaaseen Minä-Sinä-suhteeseen.

Kommenttikenttien kutsu: Millaisia kommentteja paikallistoimituksen artikkelit keräävät?

Keskustelupuheenvuoro on syntynyt osana Tampereen yliopiston kurssia Journalistinen yleisötyö digiympäristössä, jossa tutkijat ja toimittajat perehtyvät yhdessä yleisöön liittyviin kysymyksiin.

Samanlaista toiseuttamista, erilaisia toisia: Toiseuttavan verkkokeskustelun muodot anonyymeissä suomenkielisissä keskustelukulttuureissa

Artikkelissa tunnistan toiseuttavan verkkokeskustelun erilaisia muotoja anonyy­meistä, suomenkielisistä verkkokeskustelukulttuureista. Aineistona on kolmelta eri keskustelualustalta – Tumblrista, Redditistä ja Ylilaudalta kerätyt keskustelu­aineistot, joista tarkastelen ryhmäytymisen sekä ulossulkemisen keinoja toiseuttavan verkkokeskustelun teorian avulla. Toiseuttava verkkokeskustelu on verkkovuorovaikutuksessa esiintyvää arvottavaa puhetta identiteeteistä, ihmisistä ja ryhmistä. Toiseuttavan verkkokeskustelun teoria taas on tapa hahmottaa tällaista puhetta sen erilaisten ominaisuuksien ja ympäröivien kontekstien avulla. Artik­kelissa analysoidut keskustelualustat ja niiden sisällä ylläpidetyt keskustelukult­tuurit poikkeavat toisistaan monilta osin ja artikkelin tavoitteena onkin vertailla, miten ulos sulkeva dynamiikka ilmenee eri tavoin ja miten se toisaalta ottaa samanlaisia muotoja keskenään hyvin erilaisissa keskustelukulttuureissa. Havain­noiduissa verkkokeskustelukulttuureissa toistuivat erityisesti huumoriin, epäilyk­seen, valta-­asemaan, arvoihin ja kansallisidentiteettiin pohjaavat toiseuttavan verkkokeskustelun muodot sekä vertaistuellinen toiseuttaminen. Kullakin kes­kustelukulttuurilla on myös niille ominaisia toiseuttamisen muotoja.

Internet on epäreilu, mutta näin uutismedia sinnittelee

Arvio teoksesta: Hindman, Matthew. 2019. Internet-ansa: Kuinka digitaalinen talous synnyttää monopoleja ja rapauttaa demokratiaa. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. [Alkuperäisteos: The Internet Trap, How the Digital Economy Builds Monopolies and Undermines Democracy, 2018]. Helsinki: Terra Cognita, 274 s.