Koltansaamen myönteiset ja kielteiset fokuspartikkelit

Artikkeli käsittelee koltansaamen myönteisiä ja kielteisiä fokuspartikkeleita, niiden lainalähteitä sekä niiden käytön muuttumista kielikontaktien vaikutuksesta. Vanhin aineisto on kerätty 1900-luvun alkupuolella ja tuorein aineisto vuonna 2007. Tuona tutkimusaikana koltansaamen kieliympäristö muuttui radikaalisti. Kolttasaamelaiset puhuivat tutkimusjakson alkupuolella koltansaamen lisäksi myös venäjää, mutta sen tilalle tärkeimmäksi kontaktikieleksi muodostui suomen kieli, kun Petsamon alue liitettiin Suomeen. Ajallisesti kolmitasoisessa aineistossa näkyy kielikontaktien vaikutus koltansaamen fokuspartikkeleiden käyttöön.

Lähtökielen sanansisäisten soinnittomien klusiilien edustus kantasuomen balttilaislainoissa: Osa II. Edustus kohdekielen pitkän tavuaineksen jäljessä

In this article I intend to prove that the word-internal Baltic tenuis consonants k, t and p after a long syllable appear as the single stops k, t and p in old Baltic loanwords in Proto-Finnic in all regular instances, to confirm that all Finnic geminate stops after a long syllable have arisen after the end of the contacts between Baltic and Proto-Finnic. I will critically assess the Baltic loan etymologies which contain geminate stops kk, tt and pp after a long syllable, at which point most of such etymologies will be rejected, and either the long syllable or the geminate stop in the Baltic loanwords kaikki, laukko and peikko in Finnish, malk and kurt in Estonian, will be shown to be secondary. Vowel contraction, like in kaikki, will be claimed as a frequent source of Finnic -ai-. In the possible Baltic loanwords haukkua, paukkua, ronkkua, harakka and peippo, the geminate stop will be explained as onomatopoeic. The two historically geminated Baltic borrowings, South Estonian kaugas and ärk ́, originate from more recent local contacts with Old Latgalian. I will give more credible etymological explanations for 29 Finnic words, once claimed to be of Baltic origin. 18 of these explanations are already known, but I will specify the etymologies given to Finnish aitta, seitti, vaikku and Estonian kärpima, and support the origins of Finnish kartta, riitta and South Estonian kirges with new arguments. I will suggest new etymologies for 11 words: Finnish haitta, karppa, kurpponen, liettää, porkkana, Karelian nautti, Estonian karp, paat, Livonian keŗk, South Estonian käo|kirǵ and virṕ. I will also present several cases, where words of different origin with similarities in both form and meaning have an influence on each other’s phonological and/or semantic development.

Sanastontutkimusta Volgan alueella

Yrjö Jooseppi Wichmann (1868–1932) tempaistiin itsenäisten tutkijoiden ja Suomalais-Ugrilaisen Seuran stipendiaattien joukkoon suoraan yliopistonpenkiltä: Seura myönsi hänelle stipendin udmurttien eli (silloisen terminologian mukaan) votjakkien pariin tehtävää tutkimusmatkaa varten 16.5.1891; samana päivänä hän sai valmiiksi filosofian kandidaatin tutkintonsa. Myöntö ei kuitenkaan ollut odottamaton, sillä Wichmann oli jo opiskeluaikanaan saanut opettajaltaan, virkaatekevältä suomen kielen ja kirjallisuuden professori Kaarle Krohnilta tehtäväkseen tarkistaa ja saksantaa G. S. Lytkinin komilaisia tekstejä. (Korhonen 1983: 80; Wichmann 1893: 8.) Kirjoitus perustuu Suomalais-Ugrilaisen Seuran 19.10.2018 järjestämässä Yrjö Wichmann -seminaarissa pidettyyn esitelmään.

Saumatonta yhteistyötä ‒ Julie Wichmannin tutkimukset csángó-unkarilaisista

Julie Wichmann eli unkarilaisittain Zsüli Wichmann vietti miehensä Yrjö Wichmannin kanssa syys- ja kevättalven marraskuusta 1906 maaliskuun loppuun 1907 Moldovan Szabófalvan kylässä Romaniassa. Pariskunta asui varakkaan talonpojan Anton Robin (rom. Antal Robun) perheessä. Matkasta Julie ehti julkaista kolme artikkelia tapakulttuurin alalta. Kirjoitukset perustuivat nuoren naisen havaintoihin ja haastatteluihin. Kuvauksissa hän tarkasteli tapakulttuuria ajan, paikan ja sosiaalisen sidonnaisuuden kautta, kuten kansatieteeen tutkimuksessa on aina ollut tapana.

"Meidän oma Yrjö": Eemil Nestor Setälä ja Yrjö Wichmann yhteistyökumppaneina

E. N. Setälä ja Yrjö Wichmann työskentelivät kollegoina sekä Helsingin Yliopistossa että useissa tieteellisissä seuroissa suomen ja sen sukukielten tutkimuksen arvostettuina edustajina. Varsinkin uransa alkutaipaleella he olivat perheystäviä ja yhteistyökumppaneita, kuitenkin niin, että Setälällä oli aina selvä johtoasema. Sen suomin valtuuksin hän ohjasi ja määräsi Wichmannia ja muitakin nuorempia kollegoitaan omasta näkökulmastaan tarkoituksenmukaisiin työtehtäviin ja luottamustoimiin, jotka saattoivat olla hyvinkin työläitä ja pitkäkestoisia. Artikkelissa ei kuvata Setälän ja Wichmannin tieteellisen tutkimustyön sisältöjä eikä sen tuloksia. Sen sijaan käsitellään heidän tieteenalansa yleistä tilannetta ja kuvataan heidän työskentelyään tieteellisinä kollegoina 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Artikkeli perustuu esitelmään, joka pidettiin Suomalais-Ugrilaisen Seuran järjestämässä Yrjö Wichmann -seminaarissa Helsingissä 19.10.2018.

Saami -(š)goahti inchoatives: their variation, history, and suggested cognates in Veps and Mordvin

The purpose of this article is twofold: first, to give an overview of the morphological and areal variation of the Saami deverbal inchoative suffixes (North Saami -goahti- and -šgoahti-), and second, to give an updated account of the history of said suffixes. To achieve the latter, a critical survey is made of previous literature dealing with these Saami suffixes as well as the phonetically and semantically similar derivational suffixes in Mordvin (Erzya -kado-, -gado-) and in Veps and Ludic (-gande-, -škande- ~ -gade-, -škade-). Several kinds of etymological cognate or loan relations between these suffixes have been posited. In the present paper, however, it is argued that the Saami -goahti- suffix is not related to other Uralic suffixes, but instead results from the affixation of an independent verb (North Saami boahtit ‘to come’). The -š- element attaching to the suffix is explained as a remnant of another derivational suffix still found as an independent inchoative marker -ahtja- present from South Saami up to Lule Saami.

Predicative possession in the Novgorod Birch Bark documents in the Ural-Altaic context

This paper discusses predicative possessive constructions in the East Slavic languages, with a particular focus on the Old Novgorod Slavic dialect, in connection to the neighbouring Ural-Altaic languages. An areal-typological investigation shows that the East Slavic languages prefer the use of a locational possessive (mihi est), while the rest of Slavic and Europe’s Indo-European languages primarily use a have-possessive (habeo). Serving as primary data for this study, the dialect written in the Novgorod Birch Bark documents confirms a preference of the locational possessive over the have -possessive. The current study also evaluates three hypotheses on the origin of the East Slavic locational possessive, proposed in earlier studies: 1) a Uralic substrate, 2) a Slavic archaism and 3) a Northern Eurasian areal pattern. Given the typological survey as well as the empirical and historical comparative investigation, the locational possessive can be considered a preferred areal pattern across Northern Eurasia. Being a part of the macro contact zone of Northern Eurasia, the choice of locational possessive in the East Slavic languages is reinforced by the areal diffusion, especially from the close neighbouring languages, Uralic and Turkic.

Canonical and non-canonical patterns in the adpositional phrase of Western Uralic:

Notions about adpositions and adpositional phrases (AdpP) reflect the ambiguous nature of this particular domain. While postpositions and prepositions are often dealt with as lexical categories, their syntactic context determines the grammatical relations of individual postpositions. In the diachronic development of individual adpositions, the phrasal unit of AdpP plays a crucial role either enhancing or diminishing the possibility of adopting new adpositions. In Uralic both the head and complement may be inflected, which increases the divergence of the adpositional system in comparison with most neighboring contact languages. This is illustratively seen in the bulk of adpositions in Finnic, Saamic and Mordvinic, which only exceptionally include borrowed lexemes. The focus of this article is bifold. Firstly, it briefly outlines the main structural types of AdpP, particularly in Western Uralic. Secondly, it discusses why loanwords only seldom occur in the adpositional system of languages that are strongly influenced by language contact and widespread bilingualism, such as contemporary Veps and Erzya.

Yrjö Wichmannin keruuvuosi Komissa

Yrjö Wichmannin (1868–1932) kiinnostus permiläisiin kieliin vei hänet tutkimusmatkoille ensin udmurttien pariin ja 10 vuotta myöhemmin vuosina 1901–02 komien maille. Matkaa varten Wichmann oli saanut ns. Aleksanderin stipendin; sen turvin kerätty mittava aineisto julkaistiin murretekstikokoelmana Syrjänische Volksdichtung (342 sivua) vuonna 1916 ja T. E. Uotilan vuonna 1942 toimittamana murresanakirjana Syrjänischer Wortschatz (486 sivua, n. 10 000 sanaa). Yrjö Wichmann oli ahkera päiväkirjojen ja kirjeiden kirjoittaja, joka piti matkoillaankin tiiviisti yhteyttä paitsi tutkijatovereihinsa – erityisesti Suomalais-Ugrilaisen Seuran sihteeriksi hänen sijaisekseen tulleeseen Jooseppi Julius Mikkolaan – myös kotiväkeensä, etenkin äitiinsä Charlotta Wilhelmina Wichmanniin, jonka saamia kirjeitä komien ja permjakkien mailta on julkaistu kaikkiaan 16 teoksessa Matkamuistiinpanoja (SUST 195).

Matias Aleksanteri Castrén ja Kalevalan ruotsinnos

Kun Elias Lönnrotin kokoama runoeepos, ns. Vanha Kalevala, ilmestyi vuonna 1835, se käänsi suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin arvostuksen huimaan nousuun. Kalevala innosti myös maisteriopintojaan viimeistelevää, alkuaan pappisuralle aikonutta Matias Aleksanteri Castrénia suuntaamaan huomionsa suomen ja sen sukukielten tutkimukseen. Koska alkuperäistä Kalevalaa pystyivät lukemaan vain muutamat harvat oppineiston edustajat, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julisti kilpailun runomuotoisen ruotsin- tai saksankielisen käännöksen aikaansaamiseksi. Tällaisia ei kuitenkaan ilmaantunut. Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori Carl Niclas Keckman luennoi Kalevalasta ja laati siitä sanatarkan ruotsinnoksen, mutta ei runomittaista versiota. Muutaman vuoden odotuksen jälkeen Kalevalasta jo aiemmin kiinnostunut Castrén ryhtyi kääntämään eeposta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina hän keräsi kesällä 1839 taustatietoa ja uutta kansanperinneaineistoa Vienan Karjalassa. Aktiivinen kääntäminen kesti noin kaksi vuotta. Käännöstyön ohella Castrén julkaisi dosentinväitöskirjan ja joitakin pienempiä tieteellisiä tutkimuksia. Kevätlukukaudella 1841 Castrén luennoi Helsingin yliopistossa Kalevalasta ja viimeisteli käännöstään. Se ilmestyi kesäkuussa 1841 ja sai hyvän vastaanoton. Esimerkiksi historiallis-vertailevan kielentutkimuksen kärkiedustajiin kuulunut Jacob Grimm perehtyi Kalevalaan ja luennoi siitä Berliinin tiedeakatemiassa Castrénin ruotsinnoksen perusteella. Castrénin ruotsinnos avasi uusia mahdollisuuksia Kalevalaa koskevalle tieteelliselle keskustelulle, koska eepos oli nyt aiempaa merkittävästi laajempien piirien luettavissa. Tärkeä rooli tässä keskustelussa oli itse Castrénilla ja hänen Kalevala-tulkinnoillaan. Kalevalan käännöksen myötä Castrén sai pysyvän kansainvälisen maineen arvostettuna kansanperinteen ja mytologian asiantuntijana. Kirjoitus perustuu Suomalais-Ugrilaisessa Seurassa 15.2.2019 pidettyyn esitelmään.