Indigenous Cosmopolitanisms of Music in Sámi Theatre

Which kinds of Sáminess are expressed and engaged with music in Sámi theatre? Through descriptions of the kinds of musical genres and sounds presented, the article argue that the music of Sámi theatre can typically be described as cosmopolitan. As the musical expressions and engagements convey what is Sáminess, they present cosmopolitan versions of Sáminess. The author interprets performance moments as presenting types of Indigenous cosmopolitanism, in other words, Indigenous cosmopolitanisms. The article approaches music as musicking, which refers to all of the social interactions that go into creating a musical experience. Because this is theatre, this includes the social processes of staging other theatre values that relate with the music during theatrical performances. Other theatre values include costumes, set design, props, lighting, sound effects beyond music and movement such as dance and blocking. Overall, the productions perform a dynamic and fluid Sáminess that incorporates sounds, sights and movements from around the world, while often being “rooted” in what it is to be Sámi today and historically. Although most productions include identifiably Sámi music genres such as joik, it is worthwhile to note that some don’t. In these productions, the author identifies specific varieties of cosmopolitanism, such as vernacular cosmopolitanism, different forms of rooted cosmopolitanism and pan-Indigenous cosmopolitanism. The article examines case studies from Sámi theatre companies in Norway, Beaivváš Sámi Našunálateáhter and Åarjelhsaemien Teatere. The cases, among other productions, are the joik operas The Frost Haired and the Dream Seer and Allaq; the dance theatre productions Eatnemen Vuelieh and Gïeje; and the stage plays Silbajárviand Almmiriika.

Mandoliiniorkesteri Euroopassa ja Helsingissä 1878–1930

Artikkelin tutkimuskohteena on italialainen mandoliiniorkesteri, jonka vaiheet valottavat myös yleisemmin näppäilyluuttujen orkesteribuumia 1800-luvun lopulta alkaen. Aluksi teen katsauksen siihen, miten italialainen mandoliiniorkesteri syntyi, mikä oli sen historiallinen tausta ja musiikkikulttuurinen ympäristö. Tämän jälkeen katse kääntyy Helsinkiin 1900-luvun vaihteen molemmin puolin, ja valokeilaan nousee mandoliinin esittely ja omaksuminen suomalaiseen musiikkikulttuuriin. Tarkastelun kohteena ovat ne ylirajaiset mallit, joita noudattamalla paikallinen mandoliininsoitto organisoitui ”italialaiseksi orkesteriksi” Euroopassa ja Helsingissä. Lisäksi arvioidaan muitakin kulttuurisen siirron kanavia ja välittymistapoja, joiden tuella mandoliinista tuli Suomessa joksikin aikaa pienryhmämusisoinnin suosikkisoitin ja sen soitosta olennainen osa suomalaista kansan- ja populaarimusiikkia. Tarkastelukausi ulottuu 1800-luvun lopulta 1920-luvulle.

Venäläisen rockin kehykset yhdysvaltalaisessa lehdistössä

1980-luvun lopulla Mihail Gorbatšovin aloittamat reformit mahdollistivat venäläisten rockmuusikoiden lähdön ulkomaille. Moni suuntasi Yhdysvaltoihin, jossa glasnostin myötä oli herännyt runsaasti kiinnostusta venäläiseksi miellettyjä ilmiöitä kohtaan. Kiinnostus ilmeni kuitenkin ennen kaikkea mediassa, kaupallisen menestyksen jäädessä laihaksi. Yhdysvaltoihin saapuneet venäläiset rockyhtyeet saivatkin kaupalliseen suosioonsa nähden suhteettoman paljon huomiota osakseen erityisesti maan sanomalehdistössä. Artikkelissani tarkastelen ilmiötä moskovalaisen Gorky Park-yhtyeen kautta. Yhdysvaltalainen lehdistö käsitteli yhtyettä pääasiassa kahden kehyksen kautta. Kehitysoptimismi kehyksessä yhtye kehystettiin Neuvostoliiton muutoksen symboliksi. Kehystä luotiin antamalla paljon palstatilaa yhtyeen kitaristin demokratiaa ja rauhaa korostaville kommenteille, sekä korostamalla yhtyeen taustaa suhteessa sen soittamaan musiikkiin. Toisekseen yhtyettä käsiteltiin kapinalliskehyksen kautta, jonka avulla yhtye saatiin näyttämään vanhaa neuvostovaltaa vastustavilta dissidenteiltä, mikä todellisuudessa oli varsin kaukana totuudesta. Kehystä rakennettiin korostamalla yhtyeen itsenäisyyttä ja neuvostojärjestelmän vastaista luonnetta. Molemmat kehykset tukivat laajempaa narratiivia, jossa Venäjän oletettiin demokratisoituvan ja siirtyvän amerikkalaismalliseen markkinatalouteen. Rock-musiikin roolia nuorisokulttuurissa ja yhdistävänä tekijänä yli kansallisuusrajojen on pidetty merkittävänä, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin tässä tapauksessa muusikoiden lähtömaa, ja erityisesti sen poliittinen konteksti määritteli vastaanoton sävyn.

Uuden aallon voimalla

Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että nuorisokulttuuri säilyy osalle osallistujista merkityksellisenä läpi elämänkulun ja vaikuttaa elämänkulun muototutumiseen. Tutkin tässä artikkelissa, miten Lepakkoluolan skenen toimijat ovat rakentaneet nuoruuden omaehtoisesta toiminnasta itselleen työuran. Aineistoni muodostuu viiden Lepakkoluolan skenen toimijan elämäntarinahaastattelusta, jotka analysoin elämänkulkuanalyysin, muistitietotutkimuksen ja grounded theoryn avulla. Erittelen haastatteluaineistoa viiden elämänkulun aksiooman, ajoittumisen, toimijuuden, sosiaalisten suhteiden, elämänkulun kertyvän luonteen ja historiallisten rakenteiden, valossa. Osoitan, että omaehtoiset urat (DIY career) rakentuvat neljän vaiheen kautta. Vaiheet ovat ensikosketus, uppoutuminen, toteutuminen ja ylläpito. Eri vaiheiden aikana henkilö tutustuu nuorisokulttuuriin, alkaa tuottaa sitä, saa työpaikan sen tuotannossa ja lopulta jatkaa uran ylläpitoa kertyneiden tietojen ja taitojen varassa. Uria leimaa skenen sosiaalisten suhteiden vahvistama toimijuus, prekaarius ja epävarmuus sekä nuorisokulttuurin parissa alkanut halu edistää kulttuuriin asemaa yhteiskunnassa. Kaupunki- ja populaarikulttuurin kasvanut suosio on mahdollistanut haastateltavieni urat, mutta samalla he ovat olleet toteuttamassa tätä yhteiskunnallista muutosta.

Etnomusikologian yliopisto-opetus demokraattisen yhteiselämän kehitysalustana

Elämme keskellä sosiaalista murrosta, jonka kehitykseen vaikuttavat koronaviruspandemian eriarvoistavat seuraukset ja akuutti tarve parantaa oikeudenmukaisuutta polarisoituvassa maailmassa. Koronaviruspandemia on haurastuttanut sosiaalista kanssakäymistä. Samalla myös yhteiskunnallinen eriarvoistuminen jatkuu; jo viime vuosikymmeneltä saakka muun muassa Occupy Wall Street -liikkeen, Arabikevään, Hongkongin protestien sekä #metoo- ja Black Lives Matter -liikkeiden esiin nostamat ongelmat ovat paljastaneet demokratian laajamittaista murentumista. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten kasvavat jännitteet ihmisten välillä ja fyysisen etäisyyden aika vaikuttavat jatkossa demokraattiseen yhteiselämään. Samaan aikaan on huomionarvoista, että humanistinen yliopistokoulutus on vaarassa. Markkinahenkisyyden ja vähenevien resurssien myötä yliopistot tekevät valintoja laadullisten tavoitteidensa välillä, joko panostaen “tehokkuuteen” (mitattuna opintopisteillä ja valmistuneiden opiskelijoiden määrällä) tai yleisesti tunnustettujen taitojen oppimiseen tai transformatiivisen oppimiskokemuksen tuottamiseen (Harvey & Green 1993, sit. Biggs 2001: 221–222). Nämä seikat huomioiden artikkelini yleisenä tavoitteena onkin avata uutta keskustelua etnomusikologian opetuksesta ja sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Käytän etnomusikologiaa esimerkkialana osallistavan opetuksen hyödyllisyydestä. Tarkoitukseni on erityisesti osoittaa, millä tavoin etnomusikologian yliopisto-opetus voi edesauttaa dialogiseen keskusteluun tarvittavien kykyjen kehittämistä ja siten harjaannuttaa opiskelijoita demokraattiseen yhteiselämään. Aineistona käytän omakohtaisia kokemuksiani; näytän, miten kokemukseni etnomusikologian opiskelijana ovat kehittäneet pedagogista ajatteluani ja opetustyöni tavoitteita. Ensin kuvailen kokemuksiani jatko-opiskelijana Pennsylvanian yliopistolla Yhdysvalloissa. Sitten kerron, kuinka dialogin kykyjen harjoituttaminen toteutuu opetustyössäni Helsingin yliopistolla. Opetuksellista näkemystäni määrittää transformatiivisen oppimiskokemuksen käsite. (Mezirow et al 1996; 1997; Nevgi & Lindblom-Ylänne 2009: 209.) Sen ohjaama analyysini nojautuu filosofi Kai Alhasen teoriaan dialogista demokratiassa. Alhasen mukaan dialogi on tietynlaista keskustelua, jossa osallistujat tarkastelevat yhdessä minkälaisia merkityksiä he antavat käsitellyille aiheille. Siten keskustelu voi johtaa luottamuksen rakentamiseen ja ymmärrykseen osallistujien kesken. Kuitenkin osallistuminen dialogiseen keskusteluun vaatii taitoja, joita on harjoiteltava. Nämä taidot ovat virittäytyminen, kuvittelu, harkinta, leikki ja usko. (Alhanen 2016.) Lopuksi annan työkaluja siihen, miten dialogisen keskustelun taitoja voisi harjoitella etnomusikologian opetuksessa. Yleisesti ottaen artikkelini on puheenvuoro etnomusikologian yliopisto-opetuksen arvon puolesta.

Femcees Finland, NiceRap ja vastatilojen voima

Artikkelissa kartoitetaan suomalaisten räppäävien naisten verkostotoimintaa ja sen feministisiä piirteitä 2000- ja 2010-luvuilla. Käsittelyssä ovat erityisesti naistoimijoita koonnut Femcees Finland -verkosto sekä naisia ja sukupuolivähemmistöjä varten perustettu NiceRap-verkosto. Artikkelissa syvennytään näiden verkostojen toimintaan ja perustamisen taustoihin sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin avulla. Artikkelin aineisto koostuu Femcees Finlandin perustajajäsenen rap-artisti Yavisin ja NiceRap-ryhmän perustajan rap-artisti Mon-Salan haastatteluista, verkostoihin liittyvistä media-artikkeleista sekä erilaisista verkkoaineistoista. Artikkelissa esitetään, että verkostojen toiminta rakentaa feminististä diskurssia naisten omista verkostoista tasa-arvoa edistävinä vastatiloina miesvaltaisessa hiphop-kulttuurissa. Verkosto- ja vertaistoimintaa on aiemmassa tutkimuksessa hahmoteltu erityisesti erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden ryhmäytymiselle tyypillisenä toimintana, johon kuuluvat esimerkiksi niin sanotut turvallisemmat tilat tai separatistiset vastatilat (counterspace). Tarkentamalla naistoimijoiden verkostotoimintaan artikkeli kartoittaa tutkimuksessa piiloon jäänyttä musiikinhistoriaa, verkostotoiminnan sosiaalista merkitystä vähemmistöille ja sitä, miten rap-kentällä negatiiviseksi asiaksi mielletty naiseus voidaan muuttaa positiiviseksi voimavaraksi. Artikkelin johtopäätös on, että naistoimijoiden vähäisyyden ja verkostotoiminnan tarpeen taustalla ovat systemaattinen toiseuttaminen miesvaltaisella alalla, kuten artistien tarkastelu ensisijaisesti sukupuolensa, ei osaamisensa kautta. Artikkeli on ensimmäinen akateeminen tutkimus suomalaisten räppäävien naisten historiasta ja verkostotoiminnasta ja aiheeltaan ajankohtainen: vaikka nais- sekä sukupuolivähemmistöihin kuuluvia toimijoita on suomiräpissä ollut määrällisesti vähemmän kuin miehiä, on varsinkin viime vuosina noussut esiin kymmenittäin uusia tekijöitä samalla, kun suomirap on muodostunut joillain mittareilla Suomen suosituimmaksi genreksi.

Suonikylän kolttasaamelainen itkuperinne 1900-luvulla

Itkuvirsiperinne kuuluu lukuisten Luoteis-Venäjän kansojen kulttuureihin. Itkuvirret eli itkut tunnetaan myös kolttasaamelaisessa musiikkiperinteessä, jolla on vuosisataiset yhteydet muihin Luoteis-Venäjän alueen kulttuureihin. Kolttasaamelaisia itkuja on tutkittu aiemmin sangen vähän, mutta tallennettuja itkuja ja niihin liittyvää tietoa löytyy arkistoaineistoista. Kolttasaamenkielinen nimitys itkuperinteelle on virss, ja itkujen esittämisestä käytetään verbiä virsseed. Itkuilla käsitellään suruun ja menetykseen liittyviä tunnetiloja. Itkuvirret ovat pääasiassa sooloesityksiä, ja niitä esitetään joko yksityisesti tai osana yhteisön kollektiivista surutyötä muun muassa hautajaisissa. Itkujen esitystilanteet, tekstien teemat ja musiikilliset rakenteet erottavat ne muusta kolttasaamelaisesta perinteestä. Itkujen kielelliset piirteet ovat pitkälti samanlaisia kolttasaamelaisen leuʹdd-perinteen kanssa. Artikkelissa käsittelen kuolinitkuja, jotka liittyvät kuolemantapauksiin, hautaamiseen ja vainajien muisteluun, sekä hääitkuja, jotka kuuluvat tilanteeseen, jossa morsian hyvästelee lapsuuden ajan perheensä. Sivuan myös armeijaan tai sotaan lähtemiseen liittyviä rekryytti-itkuja, joista ei arkistoissa ole tullut esiin kuin muistitietoa. Tarkastelen myös tilapääitkujen kaltaisena perinteenä tallenteita, joissa käsitellään toisen maailmansodan jälkeistä evakkoaikaa, vanhojen kotiseutujen kaipuuta ja kiitollisuutta. Itkuista tunnettuja tekstin osia on myös eräänlaisina itkusitaatteina kolttasaamelaisesta leuʹdd-perinteessä. Tämä kolttasaamelaisiin itkuihin liittyvä tutkimus on osa laajempaa kolttasaamelaisen musiikkikulttuurin tutkimusprojektia.

”Vi dör ut. Ack, så tragiskt. Ack, så roligt.”

I artikeln studeras hur humor och musik kan användas för att förstärka, ifrågasätta och förnya minoritetsidentitet. Utgående från forskning kring humorns filosofi och sociala funktioner analyseras hur svenskspråkiga artister i Finland förhandlar finlandssvensk tillhörighet i humoristiska internetvideor. Den digitala utvecklingen har gjort videoskapandet enkelt och populärt. Musikvideornas mångtydighet erbjuder också ett konstnärligt ramverk genom vilken individer kan utveckla sin agens och förhandla sina multipla identiteter i förhållande till en etablerad minoritetsetnicitet. Humorn kan spela en betydande roll i musikaliskt uttryck och minoritetstillhörighet tack vare dess ofta dubbelbottnade karaktär. Den är viktig i och med att den hjälper att förnya rigida samhälleliga strukturer, vilket är en grundförutsättning för sociala sammansättningars överlevnad. Betydelsen av musikens och tillhörighetens humoristiska aspekter inskränker sig därmed inte enbart till att skratta åt sociala fenomen som till exempel majoritets- eller minoritetsetnicitet, utan de kan ses som centrala element i bevarandet och förnyandet av hela etniciteten.