Etnisten vähemmistönuorten kokemukset virallisesta kontrollista ja leimasta

Vaikka luottamus poliisiin on Suomessa korkeaa, viime aikoina keskustelua on herättänyt etninen profilointi, poliisin voimankäyttö ja Black Lives Matter -liike. Etnisten vähemmistöjen ja poliisin suhteet näyttäytyvät usein kielteisinä ja niissä on havaittu epäluottamusta, mutta aihetta ei ole tutkittu riittävästi Suomessa. Tässä artikkelissa tutkitaan, millaisia kokemuksia etnisillä vähemmistönuorilla on kohtaamisistaan poliisien ja yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kanssa. Artikkelissa tutkitaan myös sitä, miten nuoret ovat kokeneet tulleensa leimatuiksi näissä kohtaamisissa. Artikkeli hyödyntää kolmenkymmenen nuoren yksilö- ja ryhmähaastatteluaineistoa (N = 18), jota analysoidaan teemoittelun keinoin. Tutkimuksen osallistujat ovat syntyneet tai asuneet pitkään Suomessa. Silti he kokivat tulosten mukaan olevansa kontrollin alaisena arkielämässään. Nuoret tulkitsivat, että heidän oletettu maahanmuuttajataustansa tai etninen vähemmistötaustansa näyttäytyi poliisin, järjestyksenvalvojien ja vartijoiden näkökulmasta epäilyttävänä, potentiaalisena rikollisena tai häiriön aiheuttajana. Näitä tilanteita tuli esiin a) kontrollitoimijoiden etsiessä rikolliseksi epäiltyjä henkilöitä (leimaavat tuntomerkit), b) henkilöpapereita kysyttäessä Suomen kansalaisilta (oletettu ulkomaalaisvalvonta) ja c) yleisesti järjestyksenvalvonnassa. Tulosten mukaan epäily tuotti kielteistä kuvaa puuttumistoimista, leimaa ja toiseuden kokemusta. Leimautumista tapahtui näissä vuorovaikutustilanteissa, mutta nuoret myös vastustivat leimoja, esimerkiksi vältellessään tai kyseenalaistaessaan puuttumistoimia ja sanktioita. Artikkeli laajentaa ymmärrystä kriminologisesta leimaamisteoriasta ja kontrollin valikoivuudesta etnisten vähemmistönuorten näkökulmasta. Jatkuva epäilyn alaisena oleminen ja kontrollin kautta luotu rikollisen leima haastaa yhteiskuntaan kuulumista, identiteettiä ja luottamusta. Elsa Saarikkomäki: Experiences of official control and labelling amongst ethnic minority youths. Finland is characterised by the high levels of trust in the police. Recently though, discussions have been raised about ethnic profiling, and the use of force by the police, illustrated namely by the Black Lives Matter movement. Encounters between ethnic minorities and policing agents are often perceived as negative and lacking trust. However, these questions are not yet sufficiently studied. This article studies experiences of the police and private security officers among ethnic minority youths. Particularly, the analysis focuses on whether young people perceive the contacts as labelling and stigmatizing. The article is based on thematic analysis of 18 in-depth interviews (total 30 youths participated in individual and focus group interviews). Even if the study participants were born or lived in Finland for a long time, they experienced being common targets of policing due to their ethnic minority background or (assumed) immigrant background. These perceptions were based on situations where the policing agents looked for “suspects” (labelling attributes), or where the control agents asked for the identification card (assumed foreign control), as well as in general situations of maintaining law and order. The participants perceived these situations often as negative, labelling and they felt being treated as “others”. Yet, the participants also resisted stigma in different ways. The findings expand the criminological discussions of labelling and control biases from the viewpoints of ethnic minority youths. Furthermore, being often suspected and labelled as delinquent challenge belonging to society, identity and general trust. Keywords: ethnic profiling – criminological labeling theory – youth – police – private security sector

Vankeusaikaisten kuntoutusohjelmien vaikutusarvioinnit ja arvioitavuus

Suomalaisissa vankiloissa on tehty systemaattista ohjelmatoimintaa noin 20 vuoden ajan. Ohjelmatoiminnan tärkeimpänä tavoitteena on edistää rikoksetonta elämäntapaa, ja siten vähentää vapautumisen jälkeistä uusintarikollisuutta. Uusintarikollisuusvaikutusten todentaminen edellyttää vaikutustutkimuksiin perustuvaa tutkimusnäyttöä, jota on vähitellen alkanut kertymään myös Suomesta. Tässä artikkelissa käydään läpi yksittäisten ohjelmien uusintarikollisuusvaikutuksia koskevien kotimaisten arviointitutkimusten keskeiset tulokset, sekä pohditaan ohjelmatoiminnan vaikutusten arvioinnin mahdollisuuksia tilastollisten tutkimusmenetelmien, tutkimusaineistojen ja ohjelmatoiminnan volyymin näkökulmista. Ohjelmatoiminnan vaikutuksista uusintarikollisuuteen Suomessa ei ole toistaiseksi saatu selvää näyttöä. Vaikka ohjelmien vaikutusten tutkimiseen tarvittavat aineistot ovatkin parantuneet 2000-luvulla selvästi, uskottavaa arviointia vaikeuttavat edelleen hyvien tutkimusasetelmien puute sekä yksittäisten ohjelmien pienet osallistujamäärät. Vaikutusarviointien menetelmällisessä laadussa on parantamisen varaa. Koska yksittäisen ohjelman vaikutus uusintarikollisuuteen on saatavilla olevan tutkimustiedon valossa luultavasti aika maltillinen, kovin pienillä tutkimusaineistoilla vaikutuksia ei kannata jatkossa yrittää tilastollisesti tutkia. Pienet vaikutukset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että ohjelmat eivät voisi olla kannattavia ja kustannustehokkaita. Merkittävä osa nykyisestä ohjelmatoiminnasta on osallistujamääriltään niin pienimuotoista, ettei niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta ole helppo saada luotettavaa tietoa. Tämä tilanne haastaa tutkimustietoon perustuvan ohjelmatoiminnan kehittämistä. Sasu Tyni and Mikko Aaltonen: Evaluation research on rehabilitation programs in prison. Rehabilitation programs have been used systematically in Finnish prisons now for two decades. The main aim of these programs is to promote desistance and reduce recidivism after release. Several Finnish evaluations of prison programs have been published during the recent years. In this article, we start by reviewing the key results of these studies and consider the possibilities and limitations of quasi-experimental program evaluation in the light of available register data and the scale of program uptake. So far none of the Finnish evaluations have shown evidence of programs reducing recidivism. Even though the datasets needed for evaluation have improved clearly in the 21st century, credible evaluation of programs’ causal effects is still hampered by lack of strong research designs and low participant rates in most programs. The methodological quality of evaluations should be improved. Given that the available evidence suggests that true effect sizes of programs are likely to be relatively small, large samples are needed to attain enough statistical power to detect effects or their absence. At the same time, even if true effect sizes are small, the programs can still be cost-effective. The low numbers of participants in most prison programs present a challenge to evidence-based program development. Keywords: prison rehabilitation – recidivism – program evaluation – statistical power – causal inference

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys ja tekomäärät Suomessa 1995-2020

Yksi kriminologian keskeisistä havainnoista viime vuosikymmeninä on ollut useiden perinteisten rikoslajien määrän melko systemaattinen väheneminen. Tutkimuskirjallisuudessa puhutaankin niin sanotusta ”crime drop” -ilmiöstä. Samaa kehitystä on havaittu myös suomalaisessa nuorisorikollisuudessa. Aiemman suomalaisen tutkimuksen mukaan nuoret tekevät ja kokevat historiallisen vähän rikoksia. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin keräämien Nuorisorikollisuuskyselyiden avulla nuorten varkauksien, väkivaltarikosten ja kannabiksen käytön muutoksia aikavälillä 1995–2020. Esitämme seuraavat tutkimuskysymykset: 1) Miten nuorten rikoskäyttäytymisen esiintyvyys on kehittynyt vuosien 1995 ja 2020 välillä? 2) Miten rikoksia tekevien nuorten tekomäärät ovat kehittyneet vuosien 1995 ja 2020 välillä? Tulosten mukaan varkaus- ja väkivaltarikoksiin syyllistyvien nuorten määrä (esiintyvyys) on laskenut seurantajakson aikana, kun taas kannabista käyttävien nuorten osuus on hieman noussut. Vuosien 2016 ja 2020 välillä rikoskäyttäytymisessä ei ole enää tapahtunut merkitsevää muutosta. Yleisestä esiintyvyyden laskusta huolimatta, rikoksia tekevien nuorten tekomäärät eivät ole laskeneet aikavälillä 1995–2020. Väkivaltarikosten ja kannabiksen käytön kohdalla kaikkein rikosaktiivisimpien nuorten rikosmäärät ovat lisääntyneet seurantajakson aikana. Viime vuosikymmenien aikana rikoksia tekevien nuorten määrä on siis kehittynyt myönteisesti. Sen sijaan etenkin paljon rikoksia tekevien nuorten ryhmä näyttäisi vaativan erityisesti kohdennettuja toimia, jotta vastaavaa kehitystä nähtäisiin myös tekomäärien osalta. Markus Kaakinen and Matti Näsi: Prevalence of youth crime offending in Finland between 1995 and 2000. The crime drop, a systematic decline in crime rates in most Western countries, has been one of the key findings in criminology in recent decades. This development has also been observed in Finnish juvenile delinquency. In this study, we use Finnish Self-Report Delinquency Study surveys to analyze changes in youth theft, violent crime, and cannabis use between years 1995 and 2020. We ask the following research questions: 1) How has the prevalence of juvenile delinquency developed between 1995 and 2020? 2) How has the juvenile offenders’ offending frequency developed between 1995 and 2020? The results show that the prevalence theft and violent crime has decreased during the follow-up period, while the proportion of young people using cannabis has increased slightly. Between 2016 and 2020, there has been no significant change in criminal behavior. Despite the general decline in prevalence, the offending frequency has not decreased between 1995 and 2020. In the case of violent crime and cannabis use, offending frequency has increased among the most criminally active juveniles. We conclude that even though the number of Finnish adolescents committing crimes has developed positively in recent decades the most active offenders likely require additional targeted policies and interventions. Keywords: youth delinquency – crime drop – Finnish Self-Report Delinquency Study – prevalence – offending frequency

Rikollisuus ja sosiaalisen disorganisaation teoria Chicagon sosiologisen koulukunnan tutkimuksissa 1918-1948

Artikkeli tarkastelee sosiaalisen disorganisaation käsitteen ja teorian alkuperää ja kehitystä aatehistoriallisesta näkökulmasta. Lähdeaineistona ovat keskeiset Chicagon sosiologisen koulukunnan julkaisut vuosien 1918 ja 1948 välillä. Kirjoittajien erityishuomio on kohdistunut ensinnäkin sosiaalisen disorganisaation käsitteen esille tuloon ja varhaiseen soveltamiseen William I. Thomasin, Robert E. Parkin ja muiden Chicagon sosiologien kirjoituksissa, ja toiseksi käsitteen ja teorian hyödyntämiseen Clifford R. Shaw’n ja Henry D. McKayn merkittävässä kriminologisessa tutkimuksessa Juvenile Delinquency and Urban Areas (1942). Artikkelissa esitetään, että sosiaalisen disorganisaation teorialla oli keskeinen osa Chicagon sosiologien tutkimuksissa, joissa yhteiskunnallista muutosta ja sosiaalista kontrollia käsitteellistettiin nopeasti kasvavan Chicagon kaupunkielämään keskittyvän empiirisen havainnoinnin pohjalta. Teoria oli laajassa käytössä yhdysvaltalaisessa kriminologiassa ja muissa yhteiskuntatieteissä siksi, että sen avulla kyettiin antamaan uskottavia sosiologisia selityksiä (suur)kaupunkien kasvun ja muutoksen tuomista ongelmista. Teoria joutui suurelta osin marginaaliin 1960-luvulla, mutta 1980-luvulla kriminologinen kiinnostus sosiaaliseen disorganisaatioon alkoi jälleen kasvaa, ja nykyisin teoriaa käytetään kriminologian lisäksi aluetutkimuksessa, kaupunkisosiologiassa ja psykiatriassa. Vilma Niskanen and Petteri Pietikäinen: Crime and the theory of social disorganization in the studies of the Chicago School of Sociology between 1918 and 1948. This article examines the origin and development of the concept and theory of social disorganization from the methodological perspective of intellectual history. Based on the study of publications of the main representatives of the Chicago School of Sociology between the years 1918 and 1948, the article analyses the ways in which social disorganization was first discussed by William I. Thomas, Robert E. Park and other Chicago sociologists, and how the concept and theory was later used in Shaw’s and McKay’s influential criminological study Juvenile Delinquency and Urban Areas (1942). At the outset, the notion of social disorganization was central to the Chicago sociologists’ conceptualization of social change and social control that they observed first-hand in the streets of the rapidly growing City of Chicago. The authors argue that theory was widely used in American social science, including criminology, between the 1920s and 1950s, because it had strong explanatory force in the study of social problems in urban areas undergoing changes and re-organization. After becoming marginalized as a theory in the 1960s, a criminological interest in social disorganization increased through the 1980s, and at present it is used not only in criminology but also in area studies, urban sociology and psychiatry. Keywords: social disorganisation – Chicago school of sociology – history of sociology and criminology – urban sociology

Kriminologisen rekisteritutkimuksen kehityssuuntia Pohjoismaissa

Rikollisuutta koskevien rekisteriaineistojen tutkimuskäyttö on lisääntynyt 2000-luvulla voimakkaasti Pohjoismaissa ja myös Suomessa. Kriminologisen tutkimuksen mahdollisuudet ovat parantuneet rekisterilinkkausaineistojen aikaisempaa paremman saatavuuden myötä, ja erityisesti Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmä FIONA:n perustaminen on ollut tärkeä uudistus. Rekisteriaineistoja on hyödynnetty viime vuosina sekä rikollisuuden syiden että rikosseuraamusten vaikutusten pohjoismaisessa tutkimuksessa varsin monipuolisesti. Yksilötasoisilla pitkittäisaineistoilla päästään kiinni huomattavasti aggregaattitilastoja tarkempaan rikollisuuden muutosten analyysin ja niitä voidaan hyödyntää aikaisempaa uskottavammassa kausaalivaikutusten tutkimuksessa. Luonnollisten koeasetelmien ja kvasikokeellisten tutkimusmenetelmien kehitys on hyödyttänyt rekisteritutkimusta selvästi ja nostanut osaltaan rekisteriaineistojen käyttöarvoa. Kirjoitus perustuu 14.12.2020 pidettyyn Veli Verkko -luentoon.