Artikkelissa tarkastellaan suomen kielen sijataivutuksen ja adverbinjohdon rajaseutua. Suomen kieliopin kuvauksissa on tapana esittää 15 sijaa, joiden runsautta pidetään suomen kielen erityispiirteenä. Artikkelissa siirrytään perinteisen sijaparadigman marginaalin eli jopa niin sanottujen marginaalisten sijojen (abessiivin, instruktiivin ja komitatiivin) ulkopuolelle. Tarkastelun kohteena on vanhastaankin sijataivutuksen yhteydessä huomiota saanut väyliä ja välineitä ilmaiseva prolatiivi, mutta keskiössä ovat erityisesti isin-päätteiset temporaaliset ja (i)ttAin-päätteiset distributiiviset muodosteet, kuten iltaisin ja maanantaisin tai alueittain ja lajeittain. Tutkimusaineistona ovat laajat kirjoitettua nykysuomea edustavat korpukset.
Kyllin laajoissa tutkimusaineistoissa sekä isin-temporaali että (i)ttAin-distributiivi paljastuvat verrattain produktiivisiksi muodostetyypeiksi: temporaalimuotojen (esim. kesäöisin, sapattisin) rinnalla etenkin distributiivimuodot ovat erittäin monikäyttöisiä (kyläkunnittain, nuorkauppakamareittain, tyylipiirteittäin). Erityistä huomiota saavat muodosteiden syntaktiset ominaisuudet, joiden valossa temporaali ja distributiivi – ja myös prolatiivi – poikkeavat tavanomaisista adverbeista, jollaisina niitä perinteisesti on pidetty. Mahdollisia ovat muun muassa relatiivilauseet (kirjeitse, jossa – –, maanantaisin, jotka – –), genetiiviattribuutit (elokuun lauantaisin, Suomen kunnittain) ja eräät taipumattomat määritteet (joka maanantaisin, koko kyläkunnittain). Uusi havainto on myös temporaali- ja distributiivimuotojen kyky saada instruktiivimuotoisia adjektiiviattribuutteja: lausekkeet satunnaisin viikonloppuisin ja tietyin aihealueittain muistuttavat marginaalisuudessaankin sijamuotoja ja etenkin komitatiivia (omin ~ omine lupineen).
Artikkelissa esitetään, että sijajärjestelmämme kuvauksen rajapintaa voisi laajentaa eräänlaisilla kääpiösijoilla samaan tapaan kuin eräitä aurinkokuntamme jäseniä voidaan luonnehtia kääpiöplaneetoiksi, vaikka ne eivät varsinaiseen planeetan määritelmään sopisikaan.
On Finnish dwarf cases: prolative, temporal and distributive
The article discusses the borderland between nominal case inflection and adverb derivation in Finnish. Finnish grammars customarily present a case system of fifteen cases. The present article takes a step outside of the most marginal cases (abessive, instructive and comitative) within the traditional paradigm. In addition to observations on the so-called prolative, which has at times been considered a borderline case, the main focus of the study is on two kinds of formations traditionally regarded as denominal adverbs. The previously under-described formations ending in -isin have a repetitive temporal meaning (e.g., iltaisin ‘in the evenings’) and those ending in -(i)ttain/-(i)ttäin are distributive forms (e.g., maittain ‘by country’).
Based on data drawn from large corpora of modern written Finnish, the temporal form -isin and particularly the distributive forms -(i)ttain/-(i)ttäin appear to be rather productive morphological categories. Special attention is given to the syntactic properties of these formations, as the data shows that not only do the case-like prolative forms differ from ordinary adverbs, but the temporal and distributive forms do so too. The author argues that the formations in question are not fully denominal forms, rather they reveal many features characteristic of nouns: they may be accompanied by postmodifying relative clauses as well as genitive and adjectival modifiers. In the absence of the full agreement typical of Finnish adjectival modifiers, the associated adjectives occur in the instructive case (e.g., satunnais-in viikonloppu-isin [random-pl.instr weekend-temp] ‘on random weekends’ and tiety-in aihealue-ittain [certain-pl.instr thematic.area-distr] ‘by certain thematic areas’), which in turn makes the temporal and distributive forms resemble those of the comitative case.
The article shows that the inflection–derivation interface of the Finnish noun is far from clear-cut. On the basis of the findings presented in this study, the author asserts that our understanding of the Finnish case system could be advanced by introducing the concept of the “dwarf case”, analogous with that of dwarf planets, which are members of the Solar System and share many features with planets despite not being true planets themselves.
Two representations of case: Evidence from numerals and relatives
