Artikkelissa tarkastellaan Martti Rapolan (1891–1972) sanakokoelmaa. Rapola tutki murteiden ohessa Ruotsin vallan ajan kirjasuomea uransa alusta saakka, mutta hän alkoi julkaista tutkimuksia 1800-luvun kielestä vasta 1930-luvulla saatuaan Suomen kirjakielen kehitys -teoksensa (1933) ensimmäisen osan julki. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla hän alkoi koota aineistoa, josta vähitellen muotoutui merkitysten mukaan jaoteltu sanakokoelma.
Aktiivisinta tämän kokoelman keruu ja hyödyntäminen tutkimuksessa näyttäisi olleen sotavuosina 1940-luvun alkupuoliskolla, jolloin julkiset arkistokokoelmat eivät olleet käytettävissä. Näkemyksensä 1800-luvun kielen kehityksestä Rapola kiteytti vuonna 1945 julkaisemansa suppean Vanha kirjasuomi -teoksen loppulukuun. Tätä hän ei teoksen myöhemmissä painoksissa enää muuttanut, vaikka hän julkaisikin laajimmat 1800-luvun kieltä koskevat erityistutkimuksensa vasta tämän jälkeen. Rapola hyödynsi sanakokoelmaansa vielä julkaistessaan valikoiman Sanastomme ensiesiintymiä Agricolasta Yrjö-Koskiseen (1960), mutta tässä teoksessa hän tarkasteli otsikon mukaisesti vain kirjasuomeen vakiintunutta sanastoa, joten suurin osa hänen kokoamastaan aineistosta jäi hyödyntämättä.
Rapolan 1800-luvun sanakokoelman on arvioitu käsittävän 44 000 sanalippua. Näistä pieni osa on poimintoja suomen murteista, vanhasta kirjasuomesta ja 1900-luvun kielestä, mutta valtaosa lipuista on poimintoja erilaisista 1800-luvun lähteistä: sanakirjoista ja sanastoista, kirjoista ja lehtiartikkeleista, (etupäässä julkaistujen editioiden kautta) hiukan myös kirjeistä ja päiväkirjoista. Lähteitä on kaikkiaan lähes 900. Niistä suurin osa on 1820–1860-luvuilta; etenkin vuosisadan äärivuosikymmeniltä lähteitä on niukasti.
Rapola keskittyi poimimaan kirjasuomen itäisten kehittäjien tuotantoa. Nimekkeiden määrän pohjalta aineistossa parhaiten edustettuina ovat Elias Lönnrot, August Ahlqvist ja Volmar Schildt-Kilpinen, näitä harvinaisempina Reinhold von Becker, Carl Axel Gottlund ja eräät Suomettaren toimittajat. Länsisuomalaisia kielenkäyttäjiä Rapola on poiminut selvästi vähemmän, mikä liittyy osittain siihen, että hän on tarkastellut hyvin niukasti vanhan läntisen kirjakielen suorinta jatkumoa edustavaa 1800-luvun hengellistä kirjasuomea. Poimintojensa niukkuuden vuoksi kirjasuomen pohjoisten kehittäjien, kuten Carl Niclas Keckmanin ja Klaus Johan Kemellin, merkitys ei Rapolalle auennut eikä hän täysin ymmärtänyt hämäläisen Jaakko Juteininkaan roolia. Näin Rapolan sanakokoelman painotukset muokkasivat 1800-luvun kirjasuomesta hänen tutkimustensa kautta vakiintunutta kuvaa. Tämä alkoi muuttua vasta, kun tutkimuksessa alettiin tarkastella myös sellaisia aihealueita ja henkilöitä, joita Rapola oli tutkinut vain niukasti, jos lainkaan.
The 19th-century word collection of Martti Rapola, its background and influence
Martti Rapola (1891–1972) conducted research on Finnish dialects and Old Literary Finnish throughout his long career. It was not until 1933, however, that he published his first study on 19th-century Finnish, after the publication of his influential book Suomen kirjakielen kehitys (‘The Development of the Finnish Literary Language’). In the late 1930s, Rapola began collecting material for what would develop into a word collection of 19th-century Finnish based on word meaning. This collection is the focus of this article.
The most active phase in the collection and study of this material seems to have been during the war years 1940–1945, when public archive collections were not at his disposal. In 1945 Rapola published the booklet Vanha kirjasuomi (Old Literary Finnish), in the final chapter of which he went on to formulate his ideas on the development of 19th-century Finnish as well. He did not revise his early thoughts on this subject, even though he published his most substantial studies on 19th-century Finnish in the late 1940s and the 1950s. In 1960 Rapola published Sanastomme ensiesiintymiä, a lexical selection of the first appearances of Finnish words. In this book he only dealt with words still in use, leaving the bulk of his collection unpublished.
In its entirety, Rapola’s collection contains approximately 44 000 word notes. The majority of these are based on dictionaries, glossaries, books and articles published in the 19th century, and only a small fraction contains either earlier or later literary language, or material from unpublished sources such as diaries and letters. The list of sources consists of nearly 900 bibliographical entries. These are predominantly from the years 1820–1870; thus, both the beginning and the end of the century are sparsely represented.
Rapola focused largely on works by 19th-century representatives of eastern Finnish dialects. Authors like Elias Lönnrot, August Ahlqvist and Volmar Schildt-Kilpinen are very well represented in the collection, while there is less material from Reinhold von Becker, Carl Axel Gottlund and some of the editors of the magazine Suometar. Rapola showed less interest in the works of western dialect representatives, especially for religious literature, which had a long tradition in Western Finland. Due to the scarcity of western material, he failed in his studies to understand the role of the Tavastian author Jaakko Juteini as well as the significance of northern Finnish writers. It was not until scholars started to pay attention to individuals and themes largely overlooked by Rapola that views on 19th-century Finnish began to reach a new stage of development.
Особенности калмыцкого письменного языка XIX в. (на материале калмыцких писем И. Я. Шмидта (1800–1810 гг.))
