Berliinin vuoden 1936 olympialaiset olivat aikansa massiivisin ja järjestelyiltään erityisen tarkasti harkittu propagandanäytös, jossa esiteltiin ”uutta uljasta Saksaa” urheilua seuraavalle kansainväliselle yleisölle. Yhtäaikaisena tavoitteena oli Saksan kansalaisten ”spirituaalinen mobilisaatio” natsihallinnon hegemonian lujittamiseksi. Analyysimme ytimessä on yhdistetyn propagandan käsite. Arnd Krüger viittaa käsitteellään samanaikaisesti valtion sisä- ja ulkopuolelle suuntautuvaan mediavälitteiseen kokemusten muokkaamiseen ja kielteisten mielikuvien häivyttämiseen myönteisten mielikuvien tieltä.Lähestymme mediateollisuutta ja sen roolia Berliinin olympialaisten kokemuksellisessa tuotannossa kolmesta toisiinsa limittyvästä näkökulmasta. Ensiksikin havainnoimme sitä, millä tavoin media- ja kaupunkitila linkittyivät yhteen olympialaisten organisoinnissa ja esillepanossa. Ennen olympialaisia kaupunkitiloja ehostettiin ja siivottiin rotuopin ja -sorron merkeistä. Propagandististen kaupunkitilojen tuottamiseen osallistettiin aktiivisesti myös paikallisia ihmisiä. Toiseksi kiinnitämme huomiota mediateknologioiden eli lehdistön, radion ja television rooliin megatapahtuman tarinallistamisessa ja intensiivisen kisatunnelman kohottamisessa. Goebbels kuvaili lehdistöä ”suureksi näppäimistöksi, jota hallitus voi soittaa”. Natsipropagandan viestintäteknologioista radio oli erityisen keskeisessä asemassa. Olympialaisten aikana kisojen pääväylän, olympiastadionille johtavan Via Triumphaliksen varrelle sijoitettiin kaiuttimia, joiden kautta olympialaisten tapahtumat levisivät lähiympäristöön ja kokosivat ihmisiä yhteisen kokemuksen äärelle.Kolmanneksi analysoimme Leni Riefenstahlin Olympia-elokuvan tuotantoprosessia, dramaturgisia ratkaisuja ja vastaanottoa. Elokuvassa, jota natsivaltio avokätisesti rahoitti, pyrkimyksenä oli ikuistaa täydelliseksi hiottuja otoksia urheilijoiden kehollisesta kauneudesta, liikkeen estetiikasta ja haltioituneista yleisömassoista. Päätelmissä summaamme mediavälitteistä kokemusten muokkaamista valtiopropagandan kulta-aikana, jolloin urheilusta ja sen megatapahtumista oli tullut koko kansan viihdettä. Berliinin olympialaiset rikkoivat katsojamääräennätyksiä niin tapahtumapaikoilla kuin radion ääressä, ja näin voimistivat natsien valta-asemaa etenkin Saksassa.Nazis advocating friendship between nations – The logics of propaganda in the 1936 Berlin OlympicsAimed at displaying the “brave new Germany” to the attending international sporting community and media audiences in the rest of the world, the 1936 Berlin Olympics constituted an unprecedentedly massive propaganda show, planned and organised with the greatest care. Domestically, a simultaneous goal was the “spiritual mobilisation” of the German people to consolidate the Nazi regime’s hegemony over them. In this article, we apply Arnd Krüger’s concept of concerted propaganda to denote the media-driven shaping of experiences and effacement of unfavourable associations to leverage positive images of the Nazi Germany at domestic and international scales.In particular, we inquire into the media industry’s roles in the production of experiences in the Berlin Olympics from three overlapping perspectives. First, we observe the ways in which cityscapes and mediascapes were entangled in the organising and staging of the 1936 Olympics. In the run-up to the Games, public spaces across Berlin were decorated and scrubbed of the signs of racist Nazi ideology and oppression. The intra-urban propaganda also included encouraging local people to actively participate in the production of a veneer of hospitality. Second, we pay heed to press-, radio- and television-associated technologies in the propagandist narrativization and atmospheric intensification that occurred around the Olympic mega-event. According to Joseph Goebbels, the press is “a great keyboard which the government can play.” Meanwhile, radio was a central instrument in the Nazi’s Olympic propaganda. Along Berlin’s major arterial road during the Olympics, the so-called Via Triumphalis, loudspeakers were perched on lampposts, ensuring that people outside the main venues were also kept abreast of and emotionally captivated by ongoing Olympic events.Third, we analyse the production process, dramaturgic choices, and reception of Leni Riefenstahl’s artistic propaganda documentary Olympia, premiered a year and a half after the Berlin Olympics. Generously sponsored by the Nazi state, Olympia sought to perpetuate perfected shots on the athletes’ bodily beauty, kinetic aesthetics and enthralled spectator masses. In conclusion, we discuss the characteristics of the media-driven production of experiences during the heyday of state propaganda, in a historic context in which sporting mega-events had achieved a status as widely popular entertainment. The Berlin Olympics broke previous spectator and radio-listener records, and strengthened the Nazis’ ideological sway over people in Germany, in particular.
The Struggle for Control: How do Norwegian TV-Celebrities Deal With Critical Media Exposure?
