Artikkelissa tarkastellaan suomalaisen arkikeskustelun kehuja kolmen peruskysymyksen kautta: 1) millaisia kehut ovat rakenteeltaan, 2) miten kehut otetaan vastaan ja 3) millaisissa tilanteissa kehuja esitetään ja mitä niillä tehdään? Tutkimus on metodiltaan keskustelunanalyyttinen: kehuja analysoidaan osana aitojen keskustelujen toiminnallista kudosta. Kehu määritellään tutkimuksessa vastaanottajaan tavalla tai toisella kohdistuvaksi myönteiseksi arvioksi. Kehu voi arvioida vastaanottajaa monella tavalla: kehuttavana voi olla esimerkiksi puhekumppanin luonne, hänen toimintansa tietyssä tilanteessa tai vaatetus, hiukset tai asunto. Aineistona on sekä nauhoitetuista arkikeskusteluista poimittuja kehusekvenssejä (51) että opiskelijoiden tekemiä kenttämuistiinpanoja (65 sekvenssiä).Kehuja esitetään toistuvasti samanlaisin rakentein, joista yleisimpiä ovat kopula- ja omistuslause. Vaikka kehujen kielellinen rakenne on osittain hyvinkin konventionaalinen, aineisto myös osoittaa, että kehun kielellinen rakenne on monin tavoin sidoksissa keskustelun paikalliseen kontekstiin: esimerkiksi siihen, minkälaisessa toimintaympäristössä kehuva lausuma esiintyy ja mitä kehulla tehdään. Kaiken kaikkiaan puheaktipersoonia näkyy vältettävän suomalaisissa peruskehuissa. Vaikuttaa siltä, että ensimmäisen persoonan käyttö liittyisi tilanteisiin, joissa tavalla tai toisella käsitellään keskustelijoiden välisiä suhteita; toista persoonaa taas näkyy käytettävän erityisesti huoltenkerrontakonteksteissa.Kehujen vastaanotoissa on aineiston perusteella olennaista hyväksymisen yleisyys ja hyväksymisen vahvuus. Pääosa kehuista hyväksytään, ja vastaanottaja osoittaa usein myös jo itse ajatelleensa asiaa ja päätyneensä samanlaiseen myönteiseen arvioon kuin kehuja. Tämä piirre viittaa siihen, että suomalaisissa vastaanotoissa pyritään samanmielisyyteen. Pyrkimys itsekehun välttämiseen tulee toisena ja näkyy selityksenä; muuten kehun voimakas hyväksyntä voisi synnyttää tulkinnan itsekehusta, jota usein pidetään ongelmallisena.Kehut syntyvät usein spontaanisti ja varmastikin ilman taka-ajatuksia: kehutaan keskustelukumppanin vaatetta, koska se on hieno, tai tämän valmistamaa ruokaa, koska se on hyvää. Toisaalta joissakin tilanteissa kehuminen kuuluu asiaan. Aineiston analyysi tuo esiin joitakin tällaisia konventionaalisia tilanteita, esimerkiksi uuden vaatteen tai kampauksen huomaamisen, uuden asunnon näkemisen ja tarjotun ruoan maistamisen. Toisaalta kehuilla näyttää olevan myös säännönmukaisia käyttöjä muiden puhetoimintojen ohessa. Esimerkiksi kehulla voidaan valmistella pyyntöä. Kehuja voidaan myös kalastella: keskustelukumppania voidaan kehua kontekstissa, jossa vastakehu on sosiaalisesti odotuksenmukaista, ja toisaalta esimerkiksi uusia tavaroita voidaan myös esitellä tai itseä moittia kehun saamisen toivossa.---Compliments in everyday Finnish conversation The article analyses compliments in everyday Finnish conversation and aims to answer three basic questions: 1) how are compliments constructed on a lexico-syntactic level, 2) how are they responded to, and 3) in what contexts are they used and what functions do they fulfil in these contexts. The study employs the methods of Conversation Analysis, and thus, compliments are analysed as they occur in real contexts, in connection with other conversational actions.In this study, compliments are defined as positive assessments of the recipient; the compliments can be about several issues – the co-participant’s personality, looks, actions in certain situations, or about things in his/her possession (e.g. clothing, apartment). The data comprises both audio-/videotaped naturally occurring conversations (51 compliment sequences) and field notes made by students (65 compliment sequences).Compliments in the data are recurrently presented in simple syntactic structures, copula clauses (e.g. tää on hyvää ‘this is good’) and verbless descriptions (hyvää piirakkaa ‘good pie’) being the most frequent among them. Thus, the structure of a compliment is often quite conventionalised and formulaic. However, the structure is affected by the conversational context in a variety of ways. Typical of the compliments in Finnish conversation is that they very seldom include explicit reference to the speaker or the recipient. When 1st-person reference is used, the compliment occurs in a sequence where the interpersonal relationship of the participants is being negotiated, while 2nd-person references typically occur in ‘troubles-telling’ sequences.Compliments in the data are, for the most part, responded to in an accepting manner, and furthermore, acceptance is often presented in a rather straightforward manner. In addition, the respondent often displays an epistemic stance that shows that s/he has already come to the same positive evaluation on her/his own. This indicates that, in Finnish conversations, speakers demonstrate a preference for agreement rather than disagreement. The avoidance of self-praise is also present in the compliment responses, but it comes second in relation to the expression of agreement. The tendency towards an avoidance of self-praise is manifested in different kinds of accounts featured in the compliment responses.Compliments in the data occur in a wide variety of contexts, and often seem quite spontaneous. In addition, there are various contexts in which the occurrence of compliments is conventionalised: they are produced when eating food prepared by the hosts of a dinner, when noticing a new piece of clothing on the co-conversationalist, when first visiting a friend’s new flat, etc. The data also reveals that compliments can be systematically used in favour of other conversational actions, such as requests. Compliments can be used as a device to make requesting a smoother action. Furthermore, on some occasions, compliments are produced as a response to some prior action (e.g. self-deprecating assessments, topicalisation of a possibly compliment-worthy issue or assessment-seeking questions). In some of these contexts, the first speaker can be seen as ‘fishing’ for a compliment.
Pragmatic Functions of Questions in Chimamanda Adichie’s Half of a Yellow Sun
